Koululaisille suunnatut ilmaiset elokuvanäytökset ovat menneet Hämeenlinnassa kuin kuumille kiville. Tänä syksynä on jäljellä enää vain muutamia paikkoja yläkoululaisille ja lukiolaisille.

-Kapasiteettia ja vaihtoehtoja saisi olla enemmän. Erityisen paljon näytösten ulkopuolelle jää alakoululaisia. Päiväkoti-ikäisille ei ole edes ollut tarjontaa, sanoo Kino Tavast ry:n koulutoiminnasta vastaava Ulla Lappalainen.

Kino Tavast ry pähkäilee nyt, mistä saada rahoitusta syksyn lisänäytöksiin ja ensi vuoden esityksiin. Tänä syksynä yhdistys tarjosi  yhteistyökumppaneidensa kanssa 1100 koululaiselle vapaalipun elokuvanäytökseen.

Osa näytöksistä tuli heti täyteen, sanoo Lappalainen.

Vaikka tarjottujen vapaalippujen määrä kuullostaa paljolta, vain noin joka kahdeksas Hämeenlinnan, Hattulan tai Janakkalan peruskoululainen ja suunnilleen joka kolmaskymmenes toisen asteen opiskelija pääsee johonkin ilmaisnäytökseen.

Yhdistys rahoittaa toimintaansa avustuksin ja jäsenmaksuin sekä sponsorien tuella.

– Mielellään näkisimme, että jäsenkunnassamme ja kannatusjäseninämme olisi myös lasten vanhempia ja opettajia, koska teemme lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa elokuvakasvatustyötä. Emme voi suunnata kaikkia nykyisiä jäsenmaksutuloja elokuvakasvatukseen, koska meillä on myös muuta, aikuisiin kohdistuvaa toimintaa, sanoo Lappalainen.

Kino Tavast ry pyrkii yhteistyökumppaneidensa kanssa tarjoamaan elokuvia, jotka eivät ole lasten ja nuorten ulottuvilla muuten,  siis pyöri parhaillaan kaupallisessa levityksessä.

Tämän syksyn uusi tapahtuma on Arxin ja DocPointin kanssa järjestettävä Dokkino – Euroopan suurin lapsille ja nuorille suunnattu dokumenttielokuvatapahtuma, jossa kävijöitä on ollut yli 17 000.

-Viisisataa alakoululaista on jo ilmoittautunut ja näytökset Verkatehtaalla ovat täynnä, iloitsee Lappalainen.

Yhdistys kokeili järjestää viime keväänä myös maksullisia näytöksiä, mutta laihoin tuloksin.

– Useasta tarjolla olleesta elokuvasta vain yhteen saatiin sen verran väkeä, että näytös voitiin järjestää, sanoo Lappalainen. Hän kertoo, että kouluissa ei ole enää ollut tapana kerätä rahaa kodeista opetushallituksen taannoisen keräyskiellon jälkeen ja ettei kaupungin kukkarostakaan liikene rahaa opintokäynteihin. Hän arvelee, että ilman Kino Tavast ry:tä koulujen elokuvateatterikäyntejä olisi vähemmän. Myös ohjelmistovalinnat voisivat olla toisenlaisia.

-Kouluissa ei saa tekijänoikeussyistä näyttää dvd- tai blu-ray -elokuvia ilman Viihdepalvelun tai Tuotoksen lisenssiä, kertoo Lappalainen.

Lisenssit  ovat hänen mukaansa osoittautuneet niin kalliiksi, että lupia ei ole hankittu, joten elokuvien laillinen näyttäminen on mahdotonta.

Yhdistys on iloinen koulujen runsaasta kiinnostuksesta, joka on jatkunut jo vuodesta 2014 alkaen.

-Autamme kouluja elokuvakasvatuksessa järjestämällä ja organisoimalla koululaisnäytöksiä, Lappalainen toteaa.