Maailmanlaajuisesti levinneet dokumentit kuten Michael Mooren poleeminen, amerikkalaiselle poliittiselle eliitille räksyttävä Fahrenhait 9/11 (2004), pikaruokateollisuuden varjopuolia tähystelevä Morgan Spurlockin Super Size Me (2003) ja uskonnolliseen kritiikkiin keskittyvä Religulous (2008) ovat lisänneet dokumenttien kiinnostavuutta ja asemaa kantaaottavan keskustelun virittäjänä. Louie Psihoyosin uusin dokumentti Racing Extinction (2015) tuo esille kätkettyjä sopimuksia, yöllisiä salakauppoja ja kaikkea sitä, mikä luonnonsuojelullisesti ei kestä päivän valoa.
Jännitysviihdettä ja uhkarohkeaa luonnontieteellistä reportaasia yhdistelevä Louie Psihoyos on huomioitu maailmalla ei enempää eikä vähempää kuin Oscar-pystillä dokumentistaan The Cove (2009). The Covesta tutulla tavalla luonnonsuojelijat ja tiedemiehet hakeutuvat myös Racing Extinctionissa yöllisille kujille ja merille – henkensäkin kaupalla. Mukana on piilokamerakuvaa ja väärennettyjä henkilötietoja, kameraa pois sohivia kiinalaisia eväkauppiaita ja haineväkeittoa pahaa aavistamatta tarjoileva luksusravintola.
The Racing Extinction tarjoaa sekä tilastoihin että arkihavaintoja syvempiin mittauksiin tukeutuvaa tietoa orgaanisen maailman tilasta, ennen kaikkea lajikohtaisista uhkakuvista. Monien uhanalaisten eliölajien tuominen esiin globaalin kriisipuheen diskurssissa antaa monelle vähäiselle ja vähentyvälle luontokappaleella tarinan, äänen. Erityisen pahaa tekee katsella/kuunnella viimeisen kauai O’o -koiraan soidinlaulua tai nähdä viimeisen lajityyppiään edustavan sammakon kurnuttavan tiedemiehen kädellä. Katsoja saa nähdä myös erityiskameran läpi, miten joukkoliikenne ja tehtaat synnyttävät hiilidioksidia.
Elokuvaan mahtuu mukaan työvoimapoliittisesti mielenkiintoinen dilemma. Lamakera -nimisen saaren asukkaat tulevat toimeen paholaisrauskujen pyynnillä. Mutta mitä heille jää, jos heidän pääelinkeinonsa kielletään lailla? Tähänkin dokumentti pyrkii vastaamaan ja rakentamaan loppuun jonkinlaisen voimistavan esimerkin Lamakerasta.
Racing Extinction tarjoaa näkökulman valtamedian selän takaa. Katsoja pääsee näkemään asioita, jotka mielellään pidettäisiin näkymättömissä. Jokainen voi luoda oman mielipiteensä näkemänsä perusteella.
Dokumentti vastaa moneen kysymykseen, mutta moneen kysymykseen se jättää myös vastaamatta. Hyvässä taiteessa yhden selkeän vastauksen puuttuminen toimii usein tehosteena, taiteellisen ambition mukaisena ratkaisuna. Racing Extictionin kaltaisen dokumentin kohdalla vastaamatta jääneet kysymykset puolestaan jättävät tunteen omasta passiviisuudesta: jotain on tehtävä.
Voi aloittaa vaikka näyttämällä dokumentin omalle lapselleen.
Joel Ritala