Mika Rättö, Samurai Rauni Reposaarelainen (2016). K12. 80 min. Levittäjä Black Lion Pictures. Hämeenlinnan ensi-ilta pe 21.10.2016 klo 19 Bio Marilynissä. Rooleissa Mika Rättö, Veera Elo, Minna Norrgård, Reetta Turtiainen, Harri Sippola, Jori Kemppi, Juha Hurme, Jarno Malinen, Pauliina Haapala ja Ilkka Kari.
Tämän syksyn Rakkautta ja anarkiaa -festivaalien yleisön suosikkielokuva Samurai Rauni Repolasaarelainen tarjoaa katsojalle coctailin, johon on sekoitettu lukematon määrä yllättäviä aineksia kuten samurai-kulttia, kirkassilmäisiä lapsia, viinapäissä riehuntaa, myyttejä ja vertauskuvia. Juuri tuossa runsaudessa, absurdisuudessa ja kerroksellisuudessa kuitenkin piilee Mika Rätön ohjaaman elokuvan suuri viehätys. Väistämättä se tuo mieleen myös kalevalaisten sankarimyyttien samankaltaisuuden, vaikka elokuvassa tunnelma onkin lähinnä karnevalistinen.
Ihastus. Hämmästys. Vihastus. Pettymys. Yllätys. Hurmaannus. Siinäpä Samurai Rauni Reposaarelainen lyhyesti katsottuna. Jälkivaikutus on kuitenkin pitkäkestoinen. Elokuva ei mahdu puhtaaseen genre-muottiin; siinä kietoutuvat yhteen toiminta, tragikomedia ja draama. Nähty vetää sanattomaksi, herättää kysymyksiä.
Mustarastaasta – mikä se sitten liekään – tarina alkaa. Pimeän lintu on kuin hämärään piiloutunut Leo Jokelan esittämä G. Pula-aho potenssiin viisi. Sitten rävähtää: pimeästä tupakan hehkusta tulvii elokuvaa valkokankaalle kuin lihamyllystä jauhelihaa. Niin myös voittamaton Rauni Reposaarelainen kulkee kirjaimellisesti kylvämässä kostoa ja kuolemaa ympäriinsä.
Mukaansatempaavan alun ja vertauskuvallisen lopun välissä pelkää vain hetken, että tarina jää toistamaan itseään ja ettei se syvene. Vauhtia ja tykitystä Repolaisen hurmeella kyllä riittää. Jos tulee katsomaan väkivaltaa, sitäkin näkee henkiseen yökötykseen asti, vaikka se ei nousekaan tärkeimpään rooliin. Kostomurha on Raunille leikki tai peli, jonka seurauksia hän ei pysty ajattelemaan. Pahaa-aavistamattomat uhrit lahdataan yksi toisensa jälkeen, mutta Häpeekyynel, joka on tilannut Raunin epäonnistuneen murhan, löytyy lopulta yllättävältä taholta.
Raunin tarina paikantuu Reposaareen, mutta yhtä lailla tosielämän rauneja voisi elää monella muullakin Suomen kulmakunnalla. Minä itse -uhossaan, päähänpinttymissään ja narsismissaan toisia jalkoihinsa tallovia öykkäreitä ei ole vaikea löytää ympäriltään. Nämä raunit mellastavat kukin tavallaan vain siksi että annamme niin tapahtua. Reposaarelaisetkin ovat hampaattomia estämään viekkaan ja itseään hallitsemattoman Raunin väkivallantekoja. Kukapa nyt omiansa ilmiantaisi? Tai kenestäkään pahaa sanoisi? Toivotaan vain parasta, ettei omalle kohdalle osuisi.
Vimma ja vauhko ajavat väkijuomien riivaamaa Raunia. Hän on yhtälailla kirottu epäonnen soturi kuin Kullervo Kalevalassa, tuomittu siis fataalisesti epäonnistumaan ja syöksymään yhä uusiin kauhutekoihin. On Raunilla herkätkin hetkensä, jolloin hän yrittää elää ihmisten lailla. On myyttinen vesi ja kylänraitti, ja lopulta kirpeä kaunis lohduttava totuus, matkan pää ja samalla uuden tarinan alku.
Silmiinpistävää ja samalla valloittavaa ovat elokuvan lapsijoukot ja joukoissa yksilöt, jotka katselevat kauheuksia satulasien läpi ikään kuin kaikki tapahtuva olisi vain mielikuvitusta.
Teatteri- ja musiikkitaustainen Rätön työryhmä on ahertanut elokuvan parissa 4-5 vuotta täysin palkein vain tekijöiden pienten henkilökohtaisten apurahojen turvin. Kohtauksia on pantu uusiksi ja musiikki, dialogi ja kuva hinkattu synkronoimaan kollektiivisen intuiition voimalla. Tällaista työnjälkeä on ilo katsoa.
Mika Rättö Samurai Rauni Repolaisena on erinomainen. Kuvaaja Sami Sänpäkkilän lähikuvat tihkuvat jännitystä ja energiaa ja leikkaus tukee rytmillistä kokonaisuutta. Niin supisuomalainen kuin elokuvan pohjavire onkin, erityisesti kuvasommittelu ja tapahtumia sivusta katsovan tuomitsematon silmä ovat kotimaisessa elokuvassa harvinaisempia, mutta viehättäviä elementtejä. Outo ja tuttu on levitetty loppumattomana runsautena, hallittuina soljuvina kuvakulmina, väreinä ja asetelmina ympäriinsä kuin maalaukset taidenäyttelyssä. Kaikesta voi päätellä, että tämän verisen tarinan tekijätiimi on myös nauttinut intohimoisesta luomistyöstään.
Yleisradio on ostanut elokuvan ensi vuoden syysohjelmistoonsa. Suhteensa omaperäiseen elokuvaan voi jokainen ratkaista pistäytymällä puoleksitoista tunniksi elokuvateatterin hämärään. Hämeenlinnassa tämä on mahdollista tulevan viikonlopun lisäksi vielä ensi viikolla ainakin keskiviikkona ja torstaina. Lapsinäyttelijöistä huolimatta en veisi 12-vuotiaita katsomaan tätä elokuvaa, vaikka ikäraja sen sallisikin. /Ulappa
Traileri