Kavin aluesarja: Ingmar Bergman, Fanny ja Alexander (Ruotsi 1982). K16. 191 min.

“Kaikkea voi tapahtua, kaikki on mahdollista. Aikaa ja paikkaa ei ole olemassa. Vähäpätöiseltä todellisuuspohjalta sukellellen mielikuvitus kutoo yhä uusia mallejaan”. Nämä August Strindbergin Uninäytelmän sanat päättävät Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander – elokuvan, joka voitti vuonna 1982 parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Strindberg-sitaatti kuvaa  Bergmanin näkemystä, jonka mukaan ihmisen mielikuvituksen tuotteet, unet ja toiveet ovat täyttä todellisuutta. Samaa näkemystä edusti elokuvissaan  toinenkin mestari, Luis Bunuel.

Fanny ja Alexander alkaa vuodesta 1907. Tapahtumapaikkana on pieni, idyllinen kaupunki, joka on helppo tunnistaa Uppsalaksi, Bergmanin lapsuudenkaupungiksi. Thomas Mannin Buddenbrookit-romaanin mieleen tuovan monipolvisen tarinan keskushahmoina ovat Ekdahlit, joita hallitsee lujatahtoinen matriarkka Helena. Hänelle aiheuttavat tempauksillaan jatkuvaa huolta hänen kolme poikaansa.

Elokuvan nimihenkilöt Fanny ja Alexander ovat lapsia, jotka silmät pyöreinä seuraavat aikuisten touhuja sekä yrittävät pysytellä mahdollisimman huomaamattomia. Carl Larssonin idylliset laatukuvat ovat haaleita verrattuna Bergmanin ja luottokuvaaja Sven Nykvistin (sai  tästä Oscarin) elämää pursuaviin kuviin. Jo alun ylellisen runsas, loistelias joulujuhla virittää katsojat reheviin tunnelmiin. Kaikki näyttää olevan mahdollista, niin Mansikkapaikan painajaiset kuin Kesäyön hymyilyn lupsakka eroottisuuskin. Bergman ei petä odotuksia, vaan jopa ylittää ne.

Fanny ja Alexander on lukuisien henkilöidensä kautta mitä monisäikeisin porvariston kuvaus, psykologisesti  syvältä koskettava analyysi siitä itseironisesta lintukodosta, josta sittemmin muokkautui Ruotsin kansankoti-ihanne. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kauas tavoittamattomiin jääneessä todellisuudessa oli omasta takaa niin jumalat kuin paholaisetkin, elämän ilo kuin sen kieltäjätkin. Jälkimmäistä edustaa piispa, joka avioitui Fannyn ja Alexanderin leskiäidin kanssa ja pakotti uuden perheensä sopeutumaan elämälle vieraaseen askeesiin.

Bergman on taiteessaan pystynyt yhdistämään elämän valot ja varjot. Fannyssa  ja Alexanderissa ovat valot optimistisesti ja ilahduttavasti etualalla,  vaikka pahasta piispasta ei koskaan päästä eroon./RN

Julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 22.10.2016