Valentin Vaalan elokuva Vihreä kulta sai ensi-iltansa maailmansodan alla lokakuussa 1939. Elokuvan kuvaukset tehtiin ensimmäisen kerran jo talvella 1938, mutta laboratoriossa tapahtuneen virheen vuoksi ensimmäinen materiaali tuhoutui ja kuvaukset uusittiin seuraavana talvena. Vaikka ajankohta haittasi aikoinaan levitystä, tässä merkillisessä elokuvassa on paljon sellaista joka oli aikaansa edellä ja myös kestänyt aikaa.
Käsikirjoituksen laatijaksi mainitaan alun puhutuissa tekijätiedoissa Juhani Tervapää, nimimerkki, jonka taakse kätkeytyi itse Hella Wuolijoki. Elokuva pysyy koossa ja hengittää, etenee nykykatsojallekin kiinnostavalla tavalla, koska siinä ovat peruselementit kunnossa. Ensimmäinen niistä on hyvä käsikirjoitus – Vihreästä kullastahan tehtiin myös näyttämöversio. Toinen tärkeä tekijä on Vaalan hieno, tarkka ohjaus, johon liittyy herkkä luonnonkuvaus. Se ottaa katsojan vähitellen lumoukseensa. Myös näyttelijät onnistuvat, vaikka elokuvan tähdet eivät olekaan suuria luonnenäyttelijöitä. Pääparia, ylimetsänhoitaja Suontaata esittää Olavi Reimas ja kulissiliitossa elävää rikasta Kristine Bergmania Hanna Taini. Heidän välillään kipunoi. Vihreä kulta on harvoja kotimaisia elokuvia, joissa on tavoitettu eroottinen lataus pääparin välillä hienovaraisin keinoin, ilman heinäkasakohtauksia tai paljasta pintaa.
Replikointi, tuo vanhojen suomalaisten elokuvien heikko kohta, voi Vihreässä kullassakin hetkittäin tuntua nykykatsojasta kankealta, mutta käsikirjoituksen nokkeluuden ansiosta se kuitenkin enimmäkseen toimii. Suontaan ja Kristinen sanailut ja keskustelut ovat älykkäitä, ironisia ja metaforisia. ”Yllämme tähtitaivas, sisällämme moraalilaki”, siteeraa Suontaa Immanuel Kantia. Kristine puolestaan kuvailee, miten Pan-jumala on paennut Kreikasta nykyaikaa pohjolan erämetsiin.
Kristinen maalailut salojen vapaudesta joutuvat monesti Suontaan lempeän pilkan aiheeksi, mutta hän ironisoi omaakin persoonaansa. Öisessä ensitapaamisessa reessä hän esimerkiksi kuvailee itseään mieheksi, jolla kestää 10 minuuttia ennen kuin hän vastaa. Kristine heittää useita feministisesti oivaltavia kommentteja mm. miesten teknouskosta ja juoruilunhalusta, ja loppukohtauksessa (joka tuo etäisesti mieleen Vaimokkeen) hän näyttää miten rakkaus tekee rakastavaiset tasa-arvoisiksi. Käsikirjoittaja Wuolijoki on malttanut kehitellä rakkaustarinaa monitasoisesti ja hitaasti. Erityisen sykähdyttävä on mukaan upotettu tarina Pakokylän synnystä Piilojärven rannalla – upeasti kuvattu, melodramaattisesti etenevä kertomus, joka kerrotaan öisessä kelomökissä, ja sen vastaparina tarinan muunnettu toisinto, joka kerrotaan varakkailla kutsuilla kaupungissa.
Pakokylän tarina kuljettaa Suontaan ja Kristinen rakkaustarinaa eteenpäin. Sen siivittämänä älyllinen keikarointi saa väistyä tunteiden edestä ja rakastuneet joutuvat tunnistamaan ja tunnustamaan tunteensa.
Elokuva kuvattiin aidoissa ympäristöissä Lapissa, mm. Kittilän Sirkassa, Pallastuntureilla ja todellisissa eräkämpissä. Näissä kohtauksissa on runollisuutta, joka koskettaa yhä.
Vihreän kullan teemat ovat ajateltuja ja ajattelua herättäviä. Itse rakkaustarinakin, joka osaltaan johtaa kahteen avioeroon, on epäsovinnainen aikaansa suhteutettuna. Mutta elokuva kertoo myös luonnonsuojelun ja metsäteollisuuden ristiriidasta, joka henkilöityy puita rakastavassa metsätyönjohtaja Virkkulassa.
Kristinen kehityskertomuksen kautta Vihreä kulta kertoo myös tuhlailevan ylellisyyden tyhjyydestä verrattuna luonnonmukaiseen, yksinkertaiseen elämään. Vihreä kulta onnistuu ekologilla äänenpainoillaan puhuttelemaan katsojaa yhä lähes 80 vuoden takaa! /Anneli Jussila
Kavin aluesarja: Valentin Vaala, Vihreä kulta (1939) Bio Rex ti 17.4. klo 18.