Jane Magnusson (1968), Bergman – Yksi vuosi, yksi elämä, K12. Ensi-ilta 10.8. 118 min. Bio Rex Hämeenlinna 10.-16.8.2018
Ruotsalainen elokuvaohjaaja Ingmar Bergman (1918 – 2007) kuuluu kiistämättä suurten unohtumattomien taiteilijoiden joukkoon. Hän ohjasi ja käsikirjoitti elokuvahistorian merkkiteoksia ja hänen saavutuksensa myös kirjallisuuden ja teatterin parissa hakevat vertaistaan. Kaikkiaan valmistui muun muassa yli 40 pitkää elokuvaa vuosina 1945 – 1982 ja yli 100 teatteriesitystä.
Yhdysvalloissa elokuvaa opiskelleen Jane Magnussonin ohjaama dokumentti Yksi vuosi, yksi elämä käsittelee Ingmar Bergmanin intensiivistä omistautumista taiteelle, myös perhe-elämän kustannuksella.
Kahteen tuntiin on vaikea mahduttaa koko taiteilijaelämä. Siksi Magnusson on ratkaissut haasteen keskittymällä vuoteen 1957, jolloin valmistuivat muun muassa keväällä Hitusen hämyä -festivaalilla nähdyt elokuvaklassikot Seitsemäs sinetti ja Mansikkapaikka. Hektisten luomisvuosien 1957 ja 1963 välillä Bergman ohjasi myös seitsemän muuta elokuvaa, tuotti joukon teatteriproduktioita sekä lavalle että radioon ja ohjasi kuusi TV-elokuvaa.
Magnussonin dokumenttielokuva ei ole pelkkä taiteilijaneron 100-vuotisjuhlavuoden ylistyslaulu vaan tarttuu myös Bergmanin säröihin ja heikkouksiin. Dokumentin dramaturgia rakentuu erilaisten katsojaa miellyttävien tai ärsyttävien tulokulmien ja kerronnan suunnan muutosten varaan. Vastuu nähdystä siirtyy lopulta kertojalta katsojalle. On päätettävä, mikä on totuus tai hyväksyttävä, että totuutta ei ole.
Muistelmateoksessaan Laterna Magica Bergman kirjoitti, että ”mikään taiteen laji ei elokuvan tavoin ohita valvetilamme järkeä ja etene suoraan tunteisiimme, syvälle sielun hämäriin huoneisiin” . Bergmanin oman sielun hämäristä huoneista ovat saaneet alkunsa myös hänen yleismaailmallisesti puhuttelevat elokuvansa, joiden kaikissa henkilöhahmoissa sanotaan olevan jokin puoli taiteilijasta itsestään. Elokuvat olivat Bergmanin tapa työstää maailmaa ja pohtia mieltä askarruttavia kysymyksiä kuten kuolemanpelkoa ja perhesuhteita.
Magnussonin dokumentti sisältää paljon elokuvakatkelmia, työtovereiden ja aikalaisten kuten Barbara Streisandin haastatteluja, ja myös aikaisemmin julkaisemattoman Bergmanin isoveljen Dagin haastattelun.
Elokuva on kiinnostava lisä kaikille Bergmania jo tunteville ja houkutteleva Bergman-avaus niille, joilla ei vielä ole kosketuskohtaa häneen. Se, mitä taiteilijuudesta ja taiteilijan pitkästä elämästä kerrotaan, nostaa myös kyyneleen silmäkulmaan./Ulappa