Elokuun 23. päivä. Lahti tänä vuonna.
Alfred Hitchcockin Vertigo – punainen kyynel (1958) esitetään valkokankaalla elävällä musiikilla säestettynä. Lahden sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Anthony Gabriele soittaa partituuria seuraten täsmällisen tarkasti elokuvan kohtauksia.
Lokakuun 10. päivä. Sama vuosi. Hämeenlinna. Kino Tavast ry:n väki muistelee elokuista matkaansa ja Vertigo-kokemustaan Lahdessa.
– Todellinen elokuvaklassikko, jota voi katsoa yhä uudelleen. Joka katselukerralla huomaa uusia asioita, sanoo Eeva-Liisa Nilsen, yksi yhdistyksen mukana olleista retkeläisistä.
– Elokuvassa oli yllätyksiä, juoni tempasi mukaansa ja piti otteessaan. Mieleenjäävä elämys, kertoo Johanna Ahtila, toinen haastateltu.
– Loppukohtaus saa miettimään ainakin kahta ratkaisua äkkinäisesti tulleeseen lopetukseen, sanoo Ritva Nikkilä, joka on katsonut niin monta elokuvaa, ettei uskalla edes arvata niiden määrää.
Ritva on nähnyt Vertigon muun muassa Aulangon graniittilinnassa ulkoilmanäytöksenä vuonna 1999 ja kuullut tuolloin Peter von Baghin luennon läänintaiteilija Sirpa Haapaojan järjestämässä elokuvatapahtumassa.
Vertigo – punainen kyynel (1958) keikkuu sitkeästi maailman parhaiden elokuvien listoilla. Sitä pidetään jännityksellä kannuksensa hankkineen Alfred Hitchcockin romanttisimpana elokuvana.
Vertigo-näytöksen esilämmittelynä yleisö oli kuullut mediatutkija Veijo Hietalan rentoa ja selkeää johdantoluentoa Puusepänsalissa. Luennon seuraajista vain muutama kymmen ilmoitti katsovansa Vertigoa ensimmäistä kertaa. Haastatelluista nuorin, Johanna Ahtila, oli hämeenlinnalaisten ensikertalainen.
Veijo Hietalan mukaan Hitchcock oli uransa huipulla ohjatessaan Vertigon, vaikka elokuva jäikin aluksi vaille huomiota. Takaikkuna oli ilmestynyt jo 1954, Vaarallinen romanssi ilmestyi 1959 ja Psyko 1960.
– Hietala arveli Vertigon vaisuun suosioon syyksi mutkikasta ja epätodennäköistä juonta sekä yllätyksekästä juonen kuljetusta ja tekijänoikeusriitoja, Ritva Nikkilä kertoo.
Kun Hitchcock oli tehnyt elokuvaan joitakin muutoksia, kriitikot ja yleisö kiinnostuivat ja lyhyessä ajassa elokuva kipusi Hitchcockin huipputeosten joukkoon.
Vertigo onkin poikkeuksellisesti yhtä aikaa sekä rakkaus- että rikoselokuva. Siinä blondin kohtalo on karu niin kuin useassa muussakin Hitchcockin elokuvassa. Mediatutkija Hietala kuvasi Vertigoa Hitchcockin spektaakkelimaisimmaksi elokuvaksi.
– Värien käyttö on tarkkaan harkittua ja putoamisen pelko tärkeässä roolissa, Johanna Ahtila muistelee Hietalan kertoneen.
Erityisen kiinnostavaa Hietalan luennossa oli retkeläisten mielestä Hitchcockin käyttämien symbolien kuten spiraalin ja falling-sanan merkityksen selittäminen ja sitten niiden visuaalisen käytön seuraaminen elokuvassa.
Tunnelma katsomossa oli matkalaisten todistuksen mukaan innostunut ja keskittynyt. Livemusiikki toi elokuvaelämykseen mahtavan lisämausteen ja niin sanottua juhlallisuutta.
– Elokuvaan syventyessäni unohdin pitkiksi ajoiksi, että musiikki oli elävän orkesterin soittamaa. Aloin miettiä, miten hienoja mykkäelokuvat olivatkaan elävän musiikkinsa kanssa, Eeva-Liisa Nilsen kertoo.
– Pakkomielteinen rakkaus, korkeanpaikan kammo ja murha. Hitchcock oli taitava velho, Ritva Nikkilä tiivistää.
– Mestariohjaaja. Elokuvat ovat kestäneet aikaa erinomaisesti, Eeva-Liisa Nilsen lisää.
– Upea ohjaus ja näyttelijäntyö, Johanna Ahtila täydentää.
Yhdestä suusta matkalaiset kiittelevät elokuvaa, luentoa ja myös itse esityspaikkaa, Lahden konserttitaloa. Nyt he ovat yhtä mieleenpainuvaa elämystä rikkaampia./Ulappa
Kirjallisuutta:
Peter von Bagh, Hitchcock. Suomen elokuva-arkisto 1979.
Francois Truffaut, Hitchcock. Love Kirjat 1983.
