Mimosa Willamon nimi on nätti ja harvinainen, sointuja täynnä. Se on helppo sanoa ja muistaa. Sopiva näyttelijän nimeksi. Jussi-palkittu Willamo on esillä medioissa pääroolistaan Miia Tervon Aurora-elokuvassa. Leffa pyörii parhaillaan teattereissa toista viikkoa. Tv-mainoksessa toistuu illasta iltaan kysymys: ”Mites sinulla Aurora nyt menee?”
Ei Willamo tyhjyydestä ole singahtanut Auroraksi eikä Räyhä-Ralfin dubbaajaksi. Oikeastaan esiintymiskokemusta on jo 16 vuotta. Ensin oli musiikkiopisto ja esiintyminen siellä. Mimosa Willamo oli tuolloin kahdeksanvuotias ja asui Espoossa. Hän esiintyi nokkahuiluineen myös koulun kevätjuhlassa, mistä luokkakaverin isä bongasi hyvällä rytmillä soittaneen tytön dubbaamaan lastenohjelmia. Sitä kautta Willamo päätyi lopulta Yleisradioon juontamaan Galaxy-ohjelmaa. TV-töissä hän tuli sinuksi kameran kanssa ja ajatus elokuvanäyttelemisestä alkoi kyteä mielessä.
Sitten hän meni koekuvauksiin.
Nyt Willamo on kaksikymmentäneljä ja näytellyt kuudessa elokuvassa, joista seuraavan (Elvis ja Onerva) ensi-ilta on toukokuussa sekä muutamassa tv-sarjassa. Työ on opettanut paljon, hän on filmannut elokuvan joka vuosi. Nousevalla tähdellä – kuten Me naiset taannoin luonnehti Willamoa – lienee luontainen kyky eläytyä rooliinsa. Hän oivaltaa ohjeet nopeasti ja hänellä on sekä vahva tahto että korkea työmoraali, jotka tekevät hänestä kiinnostavan ja halutun näyttelijän.
Willamo on vilpittömästi iloinen kaikista saamistaan työtarjouksista. Niitä tulee. Hän on onnekas.
– Pidän näyttelemisestä. Se on nyt parasta mitä tiedän. Mutta elämässä voi vielä tulla eteen jotain muutakin kiinnostavaa, Willamo sanoo.
Hämeenlinnaan Aurora-elokuvan lehdistönäytökseen Willamo tuli Tampereelta Nordisk Filmin mediaturneen mukana. Jututin häntä Verkatehtaan kahvilassa katsottuani elokuvan. Hetki sitten hän oli ollut valkokankaalla minulle blondi Aurora, räväkkä nuori nainen, jonka elämä oli vähällä mennä sykkyrämykkyrään kännäämisen takia. Nyt Aurora on kokonaan kadonnut, ja vastapäätä istuu näyttelijä Mimosa Willamo, joka oli loihtinut ohjaajan avustuksella valkokankaalle mieleenjäävän ja eheän Auroran hahmon, uudenlaisen kotimaisen elokuvan sankarinaisen.
– Aurora on samalla kertaa sekä hauska että röyhkeä, Willamo sanoo.
Willamon roolityö sai voimaa myös hiusten värjäämisestä vaaleiksi ja muista hahmon ulkoisen olemuksen muutoksista: Auroralle tehtiin pitkät akryylikynnet sekä ripsi- ja hiuspidennykset. Hän joutui myös opettelemaan peräpohjolaismurteen, puheen rytmin ja aksentin. Näiden seikkojen vuoksi ero Auroran ja Mimosa Willamon välillä on silmiinpistävä.
Willamon päätyminen Miia Tervon esikoispitkän elokuvan sankariksi oli minuuteista kiinni. Berliinin matkan takia koenauhojen lähettäminen jäi Willamolta viime hetkeen, matkakrapulan ”luoviin” fiiliksiin. Kun ensimmäinen karsintavaihe tuli silti tai juuri sen takia läpäistyä, roolittamisessa seurasi Willamolle entuudestaan outo vaihe: keskustelukierros.
– Istuttiin Miian kanssa lounaalla, aina vaan lounaalla ja juteltiin paljon, tutustuttiin. Tavattiin monta kertaa ja puhuttiin elämästä, kommelluksista, kokemuksista. Jaettiin salaisuuksia, mietittiin kännikokemuksia ja roolin yhtymäkohtia omiin kokemuksiin.
Keskustelut vain jatkuivat, vaikka tietoa Willamon valinnasta rooliin ei ollut. Miia Tervon työskentelytapa oli toisenlainen kuin Willamon aikaisempien ohjaajien, Taneli Mustosen (Bodom), Antti Heikki Pesosen ( Päin seinää), (Tuukka Temosen (Teit meistä kauniin) ja Pamela Tolan (Swingers).
– Kerran Miia sitten sanoi, että voit sä nyt jo kertoa sun vanhemmille, että oot saanu roolin.
Lounasjuttelut olivat Miia Tervon tapa tutustuttaa näyttelijä rooliin ja oppia tuntemaan hänet riittävän hyvin, jotta luottamus hektisissä kuvauksissa olisi saumatonta. Willamolla synkkasi ohjaajan kanssa, heistä tuli jopa hyvät ystävät. Willamo sai liikkua roolissaan turvallisilla vesillä kuten itse asian ilmaisi.
Elokuva purkitettiin kuudessa viikossa Rovaniemellä arktisissa oloissa, eikä Willamolla ollut kuin pari vapaapäivää koko jakson aikana. Tammikuun puolivälissä hän on nähnyt valmiin elokuvan vain kerran eikä ole vielä kypsä itse arvioimaan omaa suoritustaan. Hän luottaa siihen, että ohjaaja on valinnut mukaan parhaat mahdolliset otokset.
Uusi elokuvarooli on jo Willamolla tiedossa. Töiden välissä tarvitaan kuitenkin palautumisaikaa. Kuvausten jälkeinen väsymys on nollattava ja edellinen työ karistettava mielestä.
– Kun roolityön saa valmiiksi, mielessä soi outo blues. Tiimi hajoaa, eikä elokuvan leikkausvaiheeseen ole enää osaa eikä arpaa. Bluesin jälkeen pitää levätä, irrottautua. Kärsiä se haikeus, luopua. Alkaa uusi. Niin se menee. Se blues. /Ulappa
Mimosa Willamon palkinnot:
2015
Jussi-palkinto parhaasta naissivuosasta (Takku Kurhisen roolista Antti Heikki Pesosen elokuvassa Päin seinää, 2014)
2016
Parhaan naisnäyttelijän palkinto (Noran roolista Taneli Mustosen elokuvassa Bodom, 2016) Screamfest-kauhuelokuvafestivaaleilla Los Angelesissa Yhdysvalloissa.
Muita haastatteluja täältä.