Puolalaisen Agnieszka Hollandin ohjaama ja yhdysvaltalaisen Caroline Thompsonin käsikirjoittama Salainen puutarha (The Secret Garden, USA–Britannia 1993) perustuu englantilaisen Frances Hodgson Burnettin samannimiseen lastenromaaniklassikkoon vuodelta 1911. Tämä lohdullinen faabeli on säilyttänyt kiehtovuutensa halki vuosikymmenten, ja ensimmäinen filmatisointi siitä tehtiin jo vuonna 1919. Elokuvaversioiden lisäksi tarina on sovitettu useita kertoja televisiolle, ja erikoisuutena mainittakoon japanilainen anime-sarja 1990-luvulta. Se on löytänyt Suomessakin tiensä myös teatteriohjelmistoihin sekä perinteisempinä että musikaaliversioina.
Kertomus käynnistyy brittien hallitsemassa siirtomaa-Intiassa, missä varakkaan perheen tytär Mary Lennox (Kate Maberly) tylsistyy yksinäiseen eloonsa kuumassa ja oudossa maassa. Hänen majuri-isällään (Colin Bruce) ja kaunotaräidillään (Irène Jacob) on aikaa vain virkatehtäville, juhlille ja toisilleen, joten Maryn ainoa tuki ja turva on intialainen lastenhoitaja, ayah. Äkillisen tragedian seurauksena Mary kuitenkin jää orvoksi ja joutuu matkustamaan Englantiin Yorkshireen setänsä, lordi Archibald Cravenin (John Lynch) syrjäiseen kartanoon. Isäntä käy kotonaan vain harvoin, joten tunne-elämältään rikki oleva, sulkeutunut, itsekeskeinen ja vihainen tyttö saa vastuksekseen Misselthwaite Manorin taloudenhoitajan, rouva Medlockin (Maggie Smith). Hän yrittää kitkeä uppiniskaisuutta käskemällä Maryn pysyä huoneessaan, mutta kasvavaa uteliaisuutta ei peitota ankaruudella.
Vähitellen Mary alkaa tutkia tummanpuhuvien huoneiden ja käytävien lisäksi kartanon ympäristöä ja löytää eräänä päivänä herttaisen punarinnan opastamana ”salaisen puutarhan”, joka on lukittu ja jätetty hoitamattomaksi lordi Cravenin vaimon, Maryn äidin kaksossisaren kuoleman jälkeen. Kyseessä on unelmien, niiden kuihtumisen ja uuden kukoistuksen metafora, ja paikan portin avaaminen alkaa samalla avata Maryn henkisiä lukkoja. Hän oppii nauttimaan luonnon kauneudesta ja tutustuu sisäkkö Marthan (Laura Crossley) sympaattiseen veljeen Dickoniin (Andrew Knott), jonka seurasta Mary huomaa yllätyksekseen pitävänsä. Puutarha alkaa herätä eloon heidän ahkerointinsa avulla. Myös lordin pojasta Colinista (Heydon Prowse) tulee Maryn toveri, ja ennen pitkää kolmikko seikkailee omassa maailmassaan aikuisten kielloista välittämättä. Juuri yksinäisyyden karkottava ystävyys nousee elokuvan kantavaksi teemaksi.
Downton Abbeystä tuttu, aina luotettava Maggie Smith tekee epäkiitollisen mutta vähäeleisen antaumuksellisen roolin kovapintaisena taloudenhoitajana, mille Marthaa näyttelevän Laura Crossleyn leikkisä hyväntahtoisuus tuo vastapainoa. Lordi Craven on lähes loppuun asti etäisenä ja enigmaattisena pysyttelevä hahmo, joten pöytä on katettu keskuskolmikkoa ilmiömäisesti tulkitseville lapsinäyttelijöille. Maberly, joka oli kuvausten aikaan 11-vuotias, on kuin luotu Maryksi, jonka on ilmennettävä koko olemuksellaan tunnekirjoa itsekeskeisyydestä aina empatiaan asti. Prowse puolestaan vakuuttaa yhtä haastavassa sairaalloisen ja lyhytpinnaisen, itsevarmuutensa löytävän aatelispojan roolissaan, ja Knott tuo omaansa samaa lämminhenkisyyttä kuin valkokangassiskonsa Crossley.
Tunnelman taianomaisuuden viimeistelevät britti Roger Deakinsin maalauksellinen, totutun mestarillisesti pienimmätkin yksityiskohdat huomioiva kuvaus – esimerkkeinä erikoislähikuvat eläimistä poikasineen sekä kivifasadin taakse kätkeytyvä, puuleikkauksia ja gobeliineja täynnä oleva osittain ränsistynyt kartanomiljöö – ja puolalaisen Zbigniew Preisnerin ihastuttava musiikki, joka kuljettaa Intia-prologin orientalististen kuulokuvien jälkeen talvesta keskelle kesäidylliä. Kyseiset maestrot ovat onnistuneet vangitsemaan kunkin kohtauksen rytmin täydellisesti, ja kun viktoriaanis-edvardiaaninen puvustus ja lavastus on niin ikään toteutettu tunnontarkasti, käsite kokonaistaideteos tekee oikeutta filmatisoinnille.
Salainen puutarha on sentimentaalisuutta välttävässä koskettavuudessaan ainutkertainen elämys, johon Holland tiimeineen on onnistunut tiivistämään romaanin optimistisen ja välittömän hengen. Heti pintatason alta löytyy voimakkaita totuuksia ihmisluonnosta, elämästä ja kuolemastakin, mikä tekee elokuvasta kaikenikäisille suositeltavan. Tässä puutarhassa viivähtäminen kannattaa! /Taneli Hiltunen
Kritiikki on julkaistu lyhempänä versiona Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 31.8.
Agnieszka Holland: SALAINEN PUUTARHA (The Secret Garden/Den hemlighetsfulla trädgården), USA–Britannia 1993 • Kate Maberly, Maggie Smith, Andrew Knott, Laura Crossley, Heydon Prowse • kuvaus Roger Deakins • musiikki Zbigniew Preisner • käsikirjoitus Frances Hodgson Burnettin romaanista Caroline Thompson • KAVI 35 mm • suom. tekstit/svensk text • S • 102 min
Liput (6 €) näytöspäivänä käteisellä 17.30 – 18.00 Bio Rexin aulasta Kino Tavast ry:n lipunmyyntipisteestä tai Kino Tavast ry:n verkkokaupasta.