Lokakuinen Puolan elokuvaviikko tarjoaa tänäkin vuonna hämeenlinnalaisille mahdollisuuden tuoreeltaan nähdä puolalaisen nykyelokuvan: kokeneen ja kotimaassaan arvostetun Jan Jakub Kolskin Pardonin (2018). Ohjaaja-käsikirjoittaja palkittiin Puolassa Gdynian festivaaleilla parhaasta elokuvakäsikirjoituksesta, Grażyna Błęcka-Kolska parhaasta naispääosasta ja Monika Onoszko elokuvan puvustuksesta. Pardon valittiin parhaaksi elokuvaksi myös Montrealin elokuvajuhlilla.

Elokuva kertoo rikkirevitystä ja pirstotusta Puolasta toisen maailmansodan jälkeen. Hannan (Grażyna Błęcka-Kolska) ja Jakubin (Jan Jankowski) poika joutuu salaisen poliisin ampumaksi. Järjestääkseen lapselleen kunnialliset hautajaiset ja turvatakseen tämän viimeisen levon aviopari lähtee kuljettamaan “Odrowazin” ruumista 500 kilometrin päähän Paclawska Calvaryyn.

Rohkea olosuhteiden uhmaaminen tekee pääparista sankarillisen. Vaiheikas matka tehdään junalla, hevosella ja lopulta itse vedetyillä kärryillä. Irrationaalisen väkivallan uhka leijuu matkalaisten ympärillä: Kehen voi luottaa? Jatkuuko matka? Saadaanko poika haudattua?

Jakub on ollut keskitysleirillä. Matkalla kohdataan saksalainen Jürgen (Michał Kaleta), millä on ratkaiseva vaikutus tapahtumiin ja jopa avioparin keskinäiseen suhteeseen. Vanhempien saattomatkasta tulee myös ”metaforinen matka ihmissielun syvyyteen ja yritys järjestää uudelleen maailma, jossa naapurit kääntyvät toisiaan vastaan ja jossa nykyisestä vihollisesta voi tulla odottamaton liittolainen”, kuten elokuvan esittelyssä todetaan.

Pardonin tarina pohjautuu ohjaajan isovanhempien kokemuksiin ja se on kerrottu lapsenlapsen näkökulmasta. Omakohtainen teos on ohjaajalle tyypillisen maagisen realismin hienovireisesti sävyttämä. Merkittävän roolin saavat Jakubin saappaat, jotka vaihtavat omistajaa useaan otteeseen.

Alun kohtaus jokiuomassa kahlaavasta piileskelijästä on kaunis ja taitavasti rytmitetty. Siinä luodaan tulevien tapahtumien näyttämö. Lapsensa menettäneiden vanhempien koettelemusten taakkaa sävyttää heleä ja hyväntuulinen musiikki kautta elokuvan. Kameran todistusvoima on vaikuttava. Näyttelijöiden pienet eleet ja kasvojen ilmeet paljastavat syvimmätkin tunteet.

Roolitus, henkilöohjaus ja kuvaus ovat onnistuneet erinomaisesti. Elokuva on vahva puheenvuoro peräänantamattomuuden, ihmisyyden, anteeksiannon ja rakkauden puolesta.

Puolan elokuvaviikot järjestetään tänä vuonna 41. kerran. Esityksiä on kaikkiaan 11 paikkakunnalla ympäri Suomea viidestä eri elokuvasta. Järjestäjinä toimivat Suomi-Puola Yhdistysten Liitto ja Puolan Helsingin Suurlähetystö yhteistyössä Suomen Elokuvasäätiön sekä Suomen alueellisten elokuvakeskusten kanssa. Puolan elokuvaviikon elokuvaa voi lämpimästi suositella niille, jotka välillä haluavat nähdä muutakin kuin anglo-amerikkalaista kaupallista elokuvaa. Puola on perinteikäs elokuvamaa!  /Ulappa

Puolan elokuvaviikko: Jan Jakub Kolski, Pardon/Ułaskawienie (Puola 2018) ma 21.10. klo 18 Museo Militarian elokuvasali. 100 min. K16. Liput (6 €) ovelta näytöspäivänä klo 17.50 tai Kino Tavast ry:n verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi