Näyttökuva 2019-11-14 kello 23.30.20Ohjaaja Mikko Niskasen Sissit on elokuva kaukopartiomiehistä, jotka sotivat salaista sotaansa jossakin kaukana rintamalinjojen takana Muurmannin radalla ja tekivät iskuja vihollisen selän takana.

Elokuva perustuu Paavo Rintalan sotaromaaniin Sissiluutnantti, joka ilmestyi vuonna 1963. Elokuvassa sissiluutnanttia esittää Matti Oravisto osaansa täysin antautuen. Luutnantti komentaa sissijoukkuetta tai partiota tilanteen vaatimalla tavalla.

Elokuva on hitaasti avautuvaa lajia, uusilla katsomiskerroilla kerrokset kuoriutuvat näkyviin, siitä kertoo myös elokuvan aikanaan saama ristiriitainen vastaanotto, toiset ylistivät ja toiset eivät tienneet mitä elokuvasta olisi pitänyt sanoa, hämmennys oli suuri. Elokuvan voima on henkilöissä, joiden tarina on kerrottu läheltä, runouden parhaita lakeja noudattaen.

Sota on kestänyt jo vuosia ja miesten hermot ovat kovilla, kilpajuoksu kuoleman kanssa vaatii veronsa, kun tappaminen muuttuu jokapäiväiseksi työksi, inhimillinen hinta on parhaillakin sotureilla, lähellä viimeistä rajaa. Sissiluutnantti valittaa ystävilleen, että hän on lähtenyt mukaan tappamisen leikkiin, antanut periksi pahimmalle viholliselle, joka vie sielunkin. Hän kiroaa esimiehiään, jotka tapattavat miehiä arvottoman Pallikukkulan takia, jonka valtauksissa ja puolustamisissa miehet kuolevat turhaan, pelkistä arvovaltasyistä.

Hän kertoo seuraavan hyökkäyksen johtajalle, että parasta, mitä miesten puolesta voi tehdä, on lukea heille Herran siunaus, rukoilla monen varman kuoleman edestä.

Sotilaspappi tunnustaa, että on kadottanut yhteyden Jumalaan, sodan keskellä – toivottomuus ainoan voittajan, kuoleman edessä, on vallannut hänen mielensä. Niinpä hän lähtee etsimään Jumalaansa luutnantin kehotuksesta.

Tarinan miehet ovat todellisia persoonia, eläviä ja vajavaisia, niin kuin meistä jokainen, mutta heitä yhdistää yksi yhteinen asia, isänmaa, peräänantamattomuus kuoleman edessä. Mitä jää jäljelle, kun taistelu hiljenee? Vieläkö olemme oikealla puolella? /Pekka Rautalahti

***********

Mikko Niskanen, Sissit (1963) ma 18.11. klo 18.00 Museo Militarian elokuvasalissa. Elokuvan jälkeen on varattu aikaa keskusteluun. Ennen elokuvaa klo 17.30 VTT Jari Sedergren Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista kertoo sodasta toipumisen teemasta kotimaisissa dokumentti- ja fiktioelokuvissa. Vapaa pääsy.

Koko elokuvaviikon (18.-24.11.2019) ohjelma – elokuvat, luennot ja vierailijat – tapahtuman kotisivulta.

Näytöksiin ja luennoille ei tarvitse ilmoittautua, mutta paikan voi halutessaan varata ennakkoon Museo Militarian asiakaspalvelusta: asiakaspalvelu (at) museomilitaria.fi tai puh. 040 450 7479.