Elmo Nügasen elokuva 1944. Toinen maailmansota ja itärintaman taistelut Saksan miehittämässä Virossa. Virolaiset sotilaat Saksan armeijan Waffen SS -joukoissa sekä Neuvostoliiton puna-armeijassa. Puna-armeijan suurhyökkäys on käynnistynyt ja Leningradin (Pietari) kaupunki on vallattu. Käynnissä on Tannenbergin linjan taistelu, missä jouduttiin veli veljeä vastaan, kun puna-armeija eteni kohti Viron rajaa, jonka se saavutti 1. maaliskuuta 1944.
Taistelu on katkera ja kuolema sen ainoa voittaja. Miehet kuuntelevat korsun radiosta Marie Underin runoa Sotilaan äiti. Mitä tunsivat ihmiset tuolloin, kotona äidit ja isät, sisaret ja veljet, rintamalla sotilaat, jotka olivat menettämässä kaiken. Sotilaat tekevät korsussa pilkkaa Hitleristä, Führeristä, jolle ovat vannoneet uskollisuudenvalan aikaisemmin. Päivä päivältä taistelutoverit rinnalla vähenevät ja edessä häämöttää katkeraakin katkerampi loppu. Viron kansan itsenäisyys on kauempana kuin sodan kestäessä oli joskus toivottu.
Nügasen elokuva on onnistunut kuvaamaan jotakin sellaista, mitä on hyvin vaikea tavoittaa, siinä aika pysähtyy oikeissa kuvissa, sillä tavoin, että katsoja ei unohda sitä milloinkaan, jos vain malttaa tarkata oikeaa hetkeä. Henkilöt on kuvattu uskottavasti ja taistelujaksot tuovat mieleen sodan todellisuuden, menetyksen, surun ja vihankin tunteet.
Erityisen surulliseksi virolaisten sotilaiden kokemukset tekee se, että heitä taisteli sodan molemmilla puolilla, heitä oli värvätty sekä Saksan että Neuvostoliiton armeijoiden palvelukseen. Kotona odottavienkin tuskan tilanne teki pahaksi: oli voittaja kumpi vain, menetys olisi korvaamaton. Voittajastakaan ei enää ollut epäselvyyttä. Puna-armeija eteni voimalla kohti etelää ja länttä, Pihkovaa, Riikaa ja Tallinnaa ja vielä juuri ennen puna-armeijan Tallinnaan tuloa sieltä lähti pakolaislaiva Ruotsiin vieden niitä, joilla oli varoja ostaa lippu uuteen elämään.
Jotenkin olisi selvittävä oli varmasti ainoa miete, jota sodan loppuun eläneet jaksoivat ajatella, kun suruviesti toisensa jälkeen tavoitti heidät. Hinta koko toisesta maailmansodasta oli hirvittävä, nykytutkijoiden laskujen mukaan noin 50 miljoonaa ihmistä. Annetaan viimeinen sana runoilija Marina Tsvetajevalle, joka myös menetti miehensä ennenaikaiseen kuolemaan.
Minä tiedän totuuden! Älkää pitäkö muita totuuksia!
Ei pidä ihmisen ihmistä vastaan taistella,
maan päällä missään!
Katsokaa: on ilta; on jo kohta yö.
Runoilijat, sotapäälliköt, rakastajat, mistä te puhutte?
Tuuli on jo tyyntynyt, maa kasteesta kostea.
Tähtien tuisku taivaalla on jäätä kohta,
ja pian me kaikki nukahdamme maan alle,
me jotka emme antaneet toistemme nukkua sen päällä.
3. lokakuuta 1915 (Marina Tsvetajeva, Valitut runot) /Pekka Rautalahti
********************
Menetys ja muisto -elokuvaviikko, Elmo Nüganen, 1944 Museo Militarian elokuvasali ti 19.11. klo 18. K16. Vapaa pääsy. Elokuvan jälkeen varattu puoli tuntia aikaa keskusteluun.
Koko elokuvaviikon (18.-24.11.2019) ohjelma – elokuvat, luennot ja vierailijat – tapahtuman kotisivulta.
Näytöksiin ja luennoille ei tarvitse ilmoittautua, mutta paikan voi halutessaan varata ennakkoon Museo Militarian asiakaspalvelusta: asiakaspalvelu (at) museomilitaria.fi tai puh. 040 450 7479.