Sakari Toiviaisen Sata vuotta – sata elokuvaa (2007) -teoksen mukaan Mikko Niskasen esikoisohjaus toteutui Oy Suomen Filmiteollisuuden tuottajan T. J. Särkän luvalla, kun Niskanen tarjosi Moskovan Elokuvakorkeakoulussa tekemäänsä käsikirjoitusta entiselle työnantajalleen.
Tarina pojista sodan keskellä kertoo miten oululaiset koulupojat kokivat kaiken nuoruudessa eletyn sodan hallitessa ympärillä olevaa todellisuutta. Tarina perustuu Paavo Rintalan pitkälle omaelämäkerralliseen romaaniin, joka tuo sodasta näkyviin jotakin salassa ollutta.
Elokuva on vaikuttava kuvaus nuoruudesta ja sodasta. Saksalaiset sotilaat vyöryvät Pohjois-Suomeen, Oulun kaupungin läpi. Raksilan pojat, joiksi nimitetään toista elokuvassa läheltä seurattua poikajoukkoa, ihailee mutta myös hyötyy saksalaisista myymällä heille viinaa ja käymällä mustanpörssinkauppaa heidän kanssaan – Oulussa kun oli monia huoltoon liittyviä Saksan armeijan osia kuten SS-joukkojen sotilassairaala.
Saksan aseveliarmeija mullisti myös siviilien elämän, sillä 200 000 miehen oli tarkoitus hyökätä yhdessä Suomen armeijan kanssa Neuvostoliittoon ja ottaa takaisin kaikki talvisodassa menetetyt maa-alueet sekä varmistaa Suomen paikka sodan voittajana Saksan rinnalla. Junat, jotka veivät rintamalle laulavia iloisia miehiä, toivat takaisin ruumisvaunuja, joiden ikkunasta kukaan ei heiluttanut radanvarressa seisoville pojille, jotka olivat kuulleet sankaruudesta ja sen vaatimuksista melkein kaiken, paitsi sen, mitä on kuolla ja nähdä kuoleman syövän kaiken.
Elokuvan pääosaan nousee Raksilan poikien Jake, jonka roolin Vesa-Matti Loiri vertahyytävästi tulkitsee, sekä hänen äitinsä (Liisa Nevalainen), joka ryhtyy seurustelemaan saksalaisen upseerin kanssa. Mikko Niskanen on luonut elokuvan, josta ihmiset nousevat pääosaan, heidän vihansa, pelkonsa, ilonsa ja se raastava kaipaus, joka kosketti jokaista sodan rikkomaa.
Vanhan laulun sanoin ”Minne ovat kadonneet sotilaat, jotka suudelman antoivat. Minne ovat kadonneet sotilaat, jotka kerran lähtivät …” /Pekka Rautalahti
*************
Mikko Niskanen, Pojat (1962) Museo Militarian elokuvasali la 23.11. klo 14.00. Näytösvieraana elokuvan Urkki, näyttelijä Markku Söderström. Vapaa pääsy.
Koko elokuvaviikon (18.-24.11.2019) ohjelma – elokuvat, luennot ja vierailijat – tapahtuman kotisivulta.
Näytöksiin ja luennoille ei tarvitse ilmoittautua, mutta paikan voi halutessaan varata ennakkoon Museo Militarian asiakaspalvelusta: asiakaspalvelu (at) museomilitaria.fi tai puh. 040 450 7479.