Petri Peräkasari
Sodankylän elokuvajuhlilla Peter von Baghilla oli tapana aloittaa tekijähaastattelu aina kysymyksellä, mikä oli ensimmäinen elokuva, jonka muistat nähneesi? Elokuvateatterissa ensimmäinen elokuvani oli joku Tarzan-seikkailu, jossa pääosassa oli tietysti se ainoa oikea Tarzan, Johnny Weissmüller. Kodin mustavalkoisesta telkkarista tuli tietenkin nähtyä kaikenlaista, mitä Yleisradio 60-luvulla nähtäväksi tarjosi. Yksi mieleen jääneistä, aika ahdistavistakin, kokemuksista oli Stanley Kramerin Viimeisellä rannalla, josta taisin varhaisnuorena nähdä painajaisiakin.
Vakavampi elokuvan harrastaminen minulla alkoi lukioiässä, kun hakeuduin elokuvakerhotoimintaa kotipaikkakunnalla edelleen vetävän isoveljen ohjaamana työväenopiston elokuvakerhoon 70-luvun alkupuolella. Ehkä suurimpana elämyksenä on jäänyt mieleen Tarkovskin Solaris. Siihen aikaan tuli luettua jonkin verran myös scifi-kirjallisuutta, mutta ne Tarkovskin kuvat vain kolahtivat suoraan alitajuntaan. Tiesin nähneeni jotain koskettavaa ja hienoa, vaikka mitään kykyä kokemuksen syvempään erittelyyn siinä vaiheessa ei ollutkaan.
Opiskeluaika Tampereella 70-luvun loppupuolella ja 80-luvun alussa oli elokuvakerhojen kulta-aikaa. Monroen näytökset Tekulla täyttyivät niin, että näytöksiä täytyi järjestää kaksi peräkkäin samana päivänä ja salissa oli muistaakseni useampi sata paikkaa. Parhaimmillaan kuuluin kolmeen kerhoon yhtä aikaa. Monroe tiistaisin, Solaris lauantaisin ja lisäksi teekkarien elokuvakerho Hervannassa, kun sielläpäin asuin. Lasten ollessa pieniä aktiivinen harrastaminen jäi joksikin aikaa vähemmälle.
Aktiivisempi aika alkoi taas Hämeenlinnaan muuton jälkeen, kun liityin kansalaisopiston elokuvakerhoon ja menin mukaan sen hallitukseen toimien melkein kaikissa muissa rooleissa paitsi rahastonhoitajana, mikä lienee ollut viisasta, koska pikkutarkkuus ei ole vahvimpia hyveitäni. Tuohon aikaan kerhotoiminta oli vähän kitkuttamista pienellä budjetilla katsojamäärien pyöriessä muutamissa kymmenissä. Vielä vaikeammaksi tilanne meni, kun kansalaisopisto päätti poistaa toiminnan ohjelmastaan ja jäimme rahoituksellisesti vielä enemmän omillemme.
Onneksi meillä on nykyään Kino Tavast, jonka näytöksiin löytyy kiitettävästi katsojia. Kino Tavastin toimintaan minut houkutteli mukaan Ulla ja olen pyörinyt mukana muutaman vuoden sekalaisissa rooleissa sen mukaan mitä työltä ja muilta harrasteilta on aika riittänyt. Olen nyt toista kautta hallituksen varajäsenenä ja on hienoa nähdä, miten aktiivista yhdistyksen toiminta on.
Mikä minulle on tärkeää elokuvissa? Elokuvan pitää herättää tunteita, sen pitää liikuttaa ja jättää katsojan mieleen pysyvämpi jälki. Jos hetki leffan päättymisen jälkeen ajattelet jo ihan muita asioita, olet kuluttanut aikaasi hukkaan. Myös sellaiset elokuvat, jotka enemmän kikkailevat tekniikalla tai ovat pelkästään älyyn vetoavia, eivät minua kiinnosta. Elokuvissa minulle tärkeää on myös tarina, hyvä leffa lähtee siis aina hyvästä käsikirjoituksesta. Vanhoissa Hollywood-klassikoissa yksi nautinnollinen asia onkin usein loistava dialogi – käsikirjoituksiahan monesti kirjoittivat tunnetut kirjailijat. Komedioiden suhteen olen vähän ronkeli. En ehkä naura samoille asioille kuin monet muut, ehkä olen vähän tosikko. Marx-veljesten tuotanto saa minut kuitenkin nauramaan kippurassa.
Uutuuselokuvia käyn katsomassa hyvin harkitusti, koska suurin osa tarjonnasta ei minua kiinnosta. Toisaalta moni mielenkiintoinen elokuva katoaa ohjelmistosta niin nopeasti, ettei aina ehdi mukaan. On valitettavaa kuinka paljon hienoja elokuvia jää kokonaan ilman levitystä Suomessa. Tämän todellisuuden näkee eurooppalaisen elokuvan osalta jo Espoon Cinessä, jossa on tarjolla hyvä läpileikkaus uuteen eurooppalaiseen elokuvaan vuosittain. Cinessä näytetyistä elokuvista Hämeenlinnaan asti yltää yleensä muutama.
Jos minulta kysyttäisiin, kuka on mielestäni elokuvan suurin mestari, vastaus tulisi sekunnissa; Chaplin. Chaplin oli elokuvan nero ja todellinen auteur. Hän oli perfektionisti, jolla menestyksen vuoksi oli varaa hioa teoksiaan ja miettiä ratkaisuja ja seisottaa tuotantoja miettiessään ratkaisua johonkin eteen tulleeseen pulmaan. Lisäksi hän sävelsi paljolti musiikin elokuviinsa, ohjasi, käsikirjoitti ja näytteli pääosan. Jos hän olisi pystynyt, hän olisi mielellään näytellyt kaikki roolitkin itse! Hän joutui kuitenkin tyytymään siihen, että ensin esitti näyttelijälle, miten jokin kohtaus näytellään ja vastahakoisesti luovutti sen sitten toisen tehtäväksi.
Chaplinin elokuvat ovat monitasoisia, mikä on muutenkin hyvälle elokuvalle ominaista. Niistä löytyy uusilla katselukerroilla aina jotain uutta. Tietysti Chaplinillakin oli oma pimeä puolensa, johon varmasti lapsuuden rankat kokemukset vaikuttivat, mutta on hyvä erottaa toisistaan ihmiset persoonina hyvine ja huonoine puolineen ja heidän taideteoksensa. Me kaikki olemme ihmisinä keskeneräisiä, mutta lahjakkaimmat meistä voivat tuottaa teoksillaan iloa ja elämyksiä isoille joukoille ihmisiä vuosikymmenistä ja -sadoista toiseen. Alla oleva lista suosikkielokuvistani on hetken tuote, huomenna se jo olisi varmaan osittain toisenlainen.
PETRIN TOP 20
Charlie Chaplin: Kultakuume (tässä voisi olla melkein mikä tahansa Chaplinin pitkistä)
Alfred Hitchcock: Vaarallinen romanssi
Aki Kaurismäki: Mies ilman menneisyyttä
Wong Kar-Wai: In the Mood for Love
Sergio Leone: Huuliharppukostaja
Andrei Tarkovski: Solaris (Ulla laittoi jo Peilin!)
Krzysztof Kieslowski: Väri-trilogia (vaikea valita näistä vain yhtä!)
Giuseppe Tornatore: Legenda nimeltään 1900 (pakko laittaa tämä, vaikka Taneli ehti ensin!)
Marx-veljekset: Ilta oopperassa
Clint Eastwood: Menneisyyden ote
Christian Mungiu: Tarinoita kulta-ajalta
Richard Linklater: Rakkautta ennen auringonlaskua
Alejandro Gonzales Inarritu: 21 grammaa
Alan Parker: The Commitments (suosikkimusiikkielokuvani!)
Howard Hawks: Kirjava satama
Pedro Almodovar: Kaikki äidistäni
Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander
Jean Jacques Beineix: Diiva
Alain Tanner: Joonas täyttää 25 vuonna 2000
Fatih Akin: Suoraan seinään