Bernardo Bertoluccin ohjaama, peräti yhdeksän Oscaria voittanut Viimeinen keisari (The Last Emperor, Italia/Kongkong/Britannia 1987) on intiimissä eeppisyydessään niitä elokuvia, joista löytää joka katsomiskerralla yhä uusia asioita ja yksityiskohtia – sitä on mahdotonta katsoa puhki. Värikylläiset Kielletyssä kaupungissa kuvatut jaksot tempaavat katsojan mukaansa ihmeelliseen ja samalla valheelliseen maailmaan, jonka romahtamisen nopeutta oli vaikea huomata sisältäpäin. Vittorio Storaton mestarillinen kuvaus tavoittaa yhtä vakuuttavasti myös japanilaismiehityksen hiipivän uhkaavuuden ja kommunististen vankilaolojen synkeyden.

David Byrnen, Ryuichi Sakamoton ja Cong Sun säveltämä musiikki tekee enemmän kuin osansa vahvojen tunnelmien ja syvien tunteiden kanavoimisessa. Kiinalaisen kansanmusiikin soittimet ja länsimaisempi melodiailmaisu sekoittuvat tosiinsa siten, että lopputulos ei vaikuta orientalistiselta pintakuorrutukselta. Heti alkutekstiteema vie keskelle kadonnutta maailmaa.

Näyttelijäkaarti ansaitsee kokonaisuudessaan ilmavan hatunnoston mieleenpainuvan ja suhteiltaan dynaamisen hahmogallerian rakentamisesta. Jo se on melkoinen saavutus, että neljä eri-ikäistä näyttelijää pystyy rakentamaan päähenkilö Pu Yistä yhtenäisen, moniulotteisen luonnekuvan, johon sisäinen ja ulkoinen myllerrys uurtavat jälkensä. Muutkaan hahmot eivät pääse vähällä.

Bertoluccin magnum opus tarjoaa kiinalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksista, taiteesta ja ylipäätään historiasta kiinnostuneille Viimeinen keisari tarjoaa paljon, ja ihan kuka tahansa voi oppia ja vaikuttua sen äärellä.

KAVIn aluesarja: Bernardo Bertolucci, Viimeinen keisari (Italia/Hongkong/Britannia 1987) ti 29.9. klo 18 Bio Rex. K16. 164 min. Päärooleissa John Lone, Joan Chen ja Peter O’Toole. KAVI 35 mm. Suom. tekstitys. Liput (6 €) vain Kino Tavast ry:n verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi. Luethan syksyn näytösohjeet katsojille osoitteesta https://kinotavast.net/.