Vain harvat päätyvät lapsuuden tai nuoruuden toiveammattiin. Usein eteen avautuu muita vaihtoehtoja, tai haaveet vain kariutuvat mahdottomuuteensa. Hämeenlinnalainen Jarkko T. Laine on poikkeus. Hänen nuoruuden unelmansa toteutui: hänestä tuli elokuvaaja.
Nuorena ei osannut ajatella, miten kuvaajan työ eroaa ohjaajan työstä.
Tie elokuvaajaksi kulki mutkien kautta. Elokuvakoulun pääsykokeet kolmena peräkkäisenä vuonna eivät tuoneet opiskelupaikkaa, vasta neljännellä yrittämällä Laine läpäisi kokeen. Opiskelua leimasi epävarmuus. Mies kyseli itseltään, oliko hänestä elokuvaajaksi.
Oma tapa tehdä alkoi kuitenkin hahmottua käytännön töiden kautta opintojen loppuvaiheessa. Onnistuminen näkyi jo pitkässä esikoiselokuvassa Näkymätön Elina (2003), jonka ohjasi opiskelukaveri Klaus Härö. Pieneksi kulttielokuvaksi muodostuneesta teoksesta Laine sai parhaan kuvaajan palkinnon Olympian kansainvälisellä lasten ja nuorten elokuvafestivaalilla Kreikassa. Yhteistyö Härön kanssa jatkui ja Laine vastaanotti kuvauksen Jussi-palkinnon vuonna 2006 elokuvasta Äideistä parhain.
Uransa tähtihetkeksi Laine luonnehtii esiintymistä Camerimage-festivaalilla Puolan Bydgoszczissa 2000-luvun loppupuolella. Hän sai kivuta maailman parhaiden kuvaajien kanssa kanssa lavalle kertomaan kuvaustyöstään Klaus Härön elokuvassa Uusi ihminen (2007). Elokuvan tuotantoprosessi oli ollut paineinen, ja ehkä juuri siksi esiintymisestä kuvaajien työhön keskittyvällä festivaalilla tuli maaginen kokemus.
Jännitti, mutta vastaanotto oli suopea. Yleisö ja kollegat olivat kiinnostuneita. Aplodit raikuivat. Vastaavaa hetkeä on vaikea kohdata uralla toistamiseen. Ei sellaisesta osannut vielä elokuvakoulussakaan unelmoida.
Palkinnot eivät kuitenkaan tuoneet lisää töitä. Kävi päinvastoin. Alkoi arkinen töiden pyydystely. Suhteita oli pidettävä yllä ja solmittava uusia kaikkiin potentiaalisiin työllistäjiin, oli oltava esillä. Vaivannäkö yhteydenpidosta realisoitui sattumanvaraisesti. Puhelimen pirinä viritti toivonkipinän työtarjouksesta, mutta hälytys oli väärä 99 tapauksessa sadasta. Kun sitten lopulta oli jotain tarjolla, siihen oli tartuttava, sillä elokuva-alan työt ovat pätkätöitä: pitkänkään elokuvan kuvaukset eivät kestä 40-50 päivää kauempaa, kepeä komedia voi onnistua 30 päivässä. Moni työkeikka on sitäkin lyhyempi.
Elokuva-alan työt ovat pätkätöitä. Osa töistä ei päädy koskaan levitykseen.
Cv ei täyty, jos kuvaustyö ei valmistu. Joskus jopa 50 % aloitetuista töistä on voinut jäädä puolitiehen. Kesken jäänyt ei tarkoita sitä, että kuvaaja olisi saanut tarpeekseen, ottanut lopputilin tai irtisanottu, vaan sitä, että elokuvantekoa ei voida jatkaa rahoituksen loppumisen vuoksi. Vallankin dokumentteja aletaan kuvata Elokuvasäätiön kehittelytuella, mutta kun tuotantotukea ei enää saadakaan odotuksista huolimatta, tuotanto pysähtyy, eikä projekti koskaan valmistu.
Viime kesä ja alkusyksy koronakevään jälkeen on ollut kiirettä, työtä on kasautunut, sitä on riittänyt monelle. Elokuva-alalla on ollut likipitäen täystyöllisyys. Laine on astunut aamulla auton rattiin, ajanut Iittalasta kuvauspaikalle ja palannut illalla takaisin kotiin vaimon ja yksivuotiaan tyttären luo.
Joskus on vierähtänyt viikko tai kaksi kuvauspaikalla Virossa, Ruotsissa, Helsingissä, Lapissa, Itä-Suomessa, länsirannikolla. Rinnakkaisten töiden aikataulujen järjestely on haastavaa, moneen ei voi lupautua samanaikaisesti.
Talvella ja syksyllä kuvataan Suomessa vähän. Marraskuun lyhyt päivä tarjoaisi vaihtelua, hämärää, varjoja ja valoja.
Kuvaaja hamuaa haasteita silläkin uhalla että päivänvalolla voisi kuvata vain lyhyen aikaa ja kustannukset nousisivat kuvauspäivien lisääntyessä. Toisaalta kausityöttömyys kuitenkin vähenisi ja kesän ajoittainen työvoimapula helpottuisi. Heinäkuuta autioine katuineen ja ankeine mielikuvituksettomine valoineen on jo kuvattu tarpeeksi kotimaisiin elokuviin.
On paikkoja, joissa voi kuvata ja on huolella valittuja elokuvan atmosfääriä ja tarinaa tukevia kuvauspaikkoja, jotka eivät ole katsojille entuudestaan tuttuja. Uusi paikka innostaa myös kuvaajaa tallentamaan jotain ainutkertaista, etsimään kuvakulmia ja sopivaa valoa.
Kuvaukset alkavat lämmitellen: kuvataan vähemmän tärkeät kohtaukset, jotka todennäköisesti leikkautuvat pois. Siinä pääsee kukin tiimin jäsen projektiin sisälle ja kuvaaja saa testattua kaluston. Tärkeiden tai vaikeiden kohtausten kuvaukset tehdään vasta lämmittelyn jälkeen eikä suinkaan juonijärjestyksessä. Turhia ottoja vältetään ja näin helpotetaan editoijaa.
Raha ratkaisee kuvauspäivien määrän ja työpäivien pituuden. Kiireisimpiä mutta myös halutuimpia ovat sarjojen kuvaukset. Sellaisen Lainekin on kesän ja syksyn aikana kuvannut, mutta siitä ei vielä hiiskuta. Projekti on ollut kiinnostava, ja jos sarja myydään ulkomaille, se voi avata uusia työtilaisuuksia. Kansainvälisiin tuotantoihin Lainekin tähtää, oppimaan uusia asioita, vaikka elokuvauraa on takana jo 24 vuotta. Kuvaamassa hän on käynyt monessa maassa, Aasiassa asti, paikoissa, joihin ei ikinä olisi siviilielämässä eksynyt.
Työ on parhaimmillaan luovaa, mutta on myös rutiinitöitä, jotka tehdään varman päälle, vailla kokeilua ja riskiä.
Kuvaajan työ saa pontimensa käsikirjoituksen huolellisesta lukemisesta. Kuvaaja voi tehdä ehdotuksia ohjaajalle, joka kuitenkin ratkaisee tyylin ja toteutuksen. Kuvaaja toteuttaa ohjaajan visiota. Muuta ennakkoon tapahtuvaa valmistelutyötä kuvaajalla on sen verran kuin ohjaaja haluaa. Ohjaaja ja kuvaaja pyrkivät ainakin käymään yhdessä kuvauspaikoilla ennakkoon.
Kun ohjaajalla ja näyttelijällä on toimiva suhde, inspiroituu kuvaajakin. Jos ohjaaja luottaa ja antaa vapaat kädet, työ sujuu rennosti. Tällöin käsikirjoittajan ja ohjaajan visiot muuttuvat kuviksi, joista jälkituotannossa hioutuu lopullinen levitykseen menevä elokuva.
Harva hämeenlinnalainen tuntee Jarkko T. Laineen. Kuvaajien kohtalo on pysyä näkymättömissä. Nimi elokuvan alku- tai lopputeksteissä lipuu helposti ohi mieleen painumatta. Elokuvat kulkevat ohjaajan nimissä: hän kantaa vastuun kokonaisuudesta, ottaa vastaan kehut ja haukut.
Hyvä mielihän tulee, jos kritiikissä on oma nimi mainittu. Ei se tavanomaista ole. Ja äärimmäisen harvoin on joku kohtaus erityisesti mainittu.
Nuorena Laine kaipasi palautetta enemmän, nyt hän jo osaa arvioida onnistumisensa ja ne kohdat, joissa olisi voinut tehdä työnsä paremmin.
Kuvaustilanteessa kuvaaja on kameransa kanssa äänetön tarkkailija, ohikiitävien hetkien taltioija. Jos ensimmäiset kuvat otetaan kaukaa, kameraan on helpompi tottua. Niin toimitaan ainakin ensikertalaisten ja lasten kanssa.
Lasten kuvaamisessa Laine onkin onnistunut. Näkymättömän Elinan ja Äideistä parhaimman lisäksi raikkaita lapsikohtauksia on myös Visa Koiso-Kanttilan elokuvassa Kaiken se kestää. Ensi vuonna ensi-iltaan tulevassa Hanna Bergholmin kauhuelokuvassa Pahanhautoja päähenkilönä on turkulaistyttö Siiri Solalinna.
Kamera nappaa talteen lähikuvan, puolikuvan, miljöön. Kuvaaja konkretisoi.
Sää ei haittaa kuvauksissa. Kun aikaa on vähän ja olosuhteet haastavat, syntyy elävää ja hengittävää materiaalia.
Laineen nuoruuden haave elokuvaajan työstä oli jäsentymätön, mutta kokemus on muovannut hänestä tietoisen ja osaavan ammattilaisen. Haaveet eivät ole kadonneet, niitä on yhä: kansainvälisen taidon ja kokemuksen hankkimisen ohella myös käsikirjoittaminen ja ohjaaminen houkuttelevat. Vaikka elokuvien katsomiseen jää vähän aikaa, taiteilija on herkkä huomaamaan elokuvakerrontaan harvoin ilmestyviä innovaatioita. Viime vuosien sarjasuosikki Game of Thrones saa Jarkko T. Laineen varauksettoman ihailun. /Ulappa
Jarkko T. Laine
- Master of Arts, elokuvaaja
- Palkinnot
Parhaan kuvaajan palkinto Olympian kansainvälisellä lasten ja nuorten elokuvafestivaalilla Kreikassa vuonna 2004 elokuvasta Näkymätön Elina. Jussi-palkinto Äideistä parhain -elokuvan kuvauksesta 2006
- Kuvannut
Parikymmentä pitkää elokuvaa, kymmeniä lyhytelokuvia, dokumentteja, fiktioita ja tv-dokumentteja.
- Ohjannut ja käsikirjoittanut JP. Passin kanssa
Ajomies (2013)
- Elokuvia, joita ei mainittu jutussa
FV Venus (2005), Ganes (2007), Blackout (2008), Päätalo (2008), Pussikaljaelokuva (2011), Onnenonkija (2016), Sielunmetsä (2016), Talvivaaran miehet (2017), Sorceress (2017)
- Yle Areenassa (marraskuu 2020)
Näkymätön Elina, Uusi ihminen, Kunniakierros ja Uhrit
- Elokuvataiteen helmiä
Mykkäelokuvat (Ruotsi, Saksa, USA), kinokonsertit, Game of Thrones -sarja, kotimaiset nykydokumentit