Kun toistakymmentä aktiivista elokuvantekijää kokoontuu kuukausitapaamisiin, vaihtuvat kuulumiset ja kokemukset tiuhaan tahtiin. Yksi tietää yhtä, toinen toista. Osaamista jaetaan ja ideoidaan yhdessä.

Piirin ohjaimissa on elokuvauralle tähtäävä Jouni Uotinen, jonka uusin lyhytelokuva pyrkii parhaillaan useille festivaaleille.

Veljekset Jouni ja Jukka-Pekka Uotinen esittelevät elokuvaamista helpottavaa Kino Rigiä, johon kamera tykötarpeineen voidaan kiinnittää.
Jouni Uotinen (vas.), toinen Kino Rigin tekijöistä. Mukana Jukka-Pekka Uotinen. Kuva © Laura Aro

Uotinen rakensi yhteistuumin toisen piiriläisen, Hannes Kauppisen, kanssa alumiinivanteesta ja kulmaraudasta Kino Rigin. Kuvassa näkyvä laite helpottaa  käsivarakuvaamista.

Kameraa voi Kino Rigin avulla hallita tukevammin kahdella kädellä. Jonkin verran saadaan vakauttakin lisää.


Petri Mäntylä toiselta puolen kaupunkia on valmistanut vihertaustastudion animaation tekoa varten. Valaistuksena hän käyttää edullisia 12 W:n Led-paneelivaloja, jotka korvaavat oivallisesti hehkulamppuja. 

Vihreä tausta mahdollistaa sen korvaamisen toisella kuvalla editointiaiheessa. Petri Mäntylän viherstudion valopylväät on rakennettu 10 led-valosta.
Petri Mäntylän rakentama vihertaustastudio odottaa kesän kuvauksia. Kuva © Petri Mäntylä.

Piiriläisillä on menossa omia projektejaan, mutta kesän aikana kuvataan yhdessäkin: muun muassa Kino Tavastin festivaalitraileri. 

Elokuvankatsojien yhdistyksenä aloittanut Kino Tavast on saanut kurssitoiminnan myötä toimintaansa lisää elokuvantekijöitäkin. Heidän piirissään on jo kuultu myös Jari Innasen ääniluento. 

Viime vuoden lopulla järjestettiin kansainvälisenä lyhytelokuvapäivänä etätapahtuma, jossa nähtiin noin 15 tekijän tuotantoa. Vastaisuudessa elokuvantekijöiden töitä pääsee ehkä useampikin näkemään eri yhteyksissä.

Elokuvaajien piiri koostuu pääasiassa aktiiviharrastajista. Elokuvan ammattilaiset vierailevat ryhmissä ja ohjaavat eri osa-alueiden kursseja. /UL