Nuorten Rec-viikolla valmistuu parhaillaan neljä nuorten ideoimaa lyhytelokuvaa. Aimokoulun maastossa liikkuu 15 poikaa, 9 tyttöä, 4 ohjaajaa ja 1 – 2 talkooavustajaa. Nuorten tekeillä olevissa elokuvissa liikutaan keskiajan, sodan, kuninkaallisten ja mörköjen maailmoissa.
Viikon odotus ja kihelmöivä jännitys tiivistyi maanantaina heti aamuyhdeksältä. Elokuvanteosta kiinnostuneet yhdeksästä neljääntoistavuotiaat nuoret kokoontuivat silloin Aimokoulun pihalle. Vanhemmat tai isovanhemmat toivat autolla, lähempänä asuvat tulivat omin kyydein, pyörillä tai kävellen.
Nuorten Rec-viikkolaisten joukossa oli jo aiempina vuosina mukana olleita, mutta suurin osa 24 kurssilaisesta osallistui ensimmäistä kertaa. Nuoret olivat eri puolilta Hämeenlinnaa, osa Helsingistä ja Salosta asti.
Aluksi sekä osallistujat että ohjaajat ja järjestäjät potivat pientä kurssikuumetta. Ohjaajista indie-elokuvantekijä Jouni oli ensikertalainen, muut kolme, videotaiteilija Eira, opettaja-kuvaaja Eero ja elokuvaaja Saija ovat olleet alusta alkaen mukana, nyt jo kolmatta tai neljättä kertaa.

Pihamaalla näkyi harhailevia katseita, käsiä, jotka puristivat repun nauhoja, sieviä kesämekkoja, shortseja, lippiksiä, sandaaleja, lenkkareita. Siis oikeammin hieno joukko luovia yhteen hiileen puhaltavia lapsia. Oli vanhoja kavereita ja niitä, jotka eivät vielä tunteneet ketään.
Toisin olisi viikon lopussa, silloin kuuluisi jo iloinen pälätys kaikkien kesken. Jos maanantaiaamuna jännityksenpoikanen tulevasta ohjaajasta, ryhmästä ja tehtävästä vielä kirpoili mielessä epämääräisenä ajatuksena “mitähän tästä tulee?” tai “onkohan ohjaaja mukava?”, oli jo seuraavaan päivään mennessä tultu sinuiksi ja päästy lopullisesti eroon ekaluokalle tulon kaltaisista fiiliksistä.
Nuorenahan on rohjettava ryhtyä uusiin asioihin, etsittävä harrastuksia ja ystäviä, leireiltävä, koottava muistoja.
Tämän vuoden Rec-viikkoa siirrettiin epidemian takia kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Ajankohdan siirron vuoksi joidenkin ilmoittautuneiden oli jäätävä pois päällekkäisyyksien vuoksi ja luovutettava paikkansa uusille tulijoille. Harmi, mutta ehkä he tulevat seuraavana kesänä paremmalla onnella.
Innokkain ja avoimin mielin oli tultu oppimaan ja iloitsemaan yhdessä tekemisestä. Korona on ”peikkoillut” myös nuoret varovaisiksi. Etäisyyttä oli pidettävä. Itsestä oli huolehdittava. Yli 12-vuotiaiden kaivettava mielellään maskit taskusta.
Tullessa joku ei vielä tiedä, mitä odottaa, ei osaa kuvitellakaan. Toisella on selkeä oppimistavoite, useimmilla toive päästä näyttelemään, mutta viikon aikana avautuu myös uusi kuvaamisen, dramaturgisen rakenteen, äänien, musiikin ja editointimahdollisuuksien maailma – koko tuotantoprosessi ja osallisuus siinä.
Elokuvan kielen ymmärtäminen ja parempi kyky tulkita kuvia kulkee kylkiäisenä. Muutama ystävyyssuhde syntyy. Nähdään jokunen hymy ja innostunut hyppely. Opitaan jotain myös elokuvan välittämien tunteiden luomisesta, ja siitä, millä kaikilla tavoilla kuva huijaa.

Rec-viikon järjestävät Kino Tavast, Arx ja Aimokoulu.
Hämeenlinnalaislapsista noin 1900 on koululaisten harrastuskyselyssä toivonut elokuvaharrastusta. Neljättä kertaa järjestetty REC-viikko vastaa tähän kysyntään omalta osaltaan. Nuorten tuotoksia voidaan ehkä nähdä syksyn aikana eri teemaviikkojen yhteydessä.