Kirjaston Kinopiirin syksyn näytökset ja keskustelutilaisuudet ovat täynnä, mutta elokuvat voi käydä katsomassa näytösten jälkeen omalla ajallaan varaamalla pääkirjaston Mediahuoneen käyttöönsä Varaamossa (Mitä haluat tehdä? -> Katsoa elokuvaa). DVD:n saa asiakaspalvelusta.

Ritesh Batran ohjaama ja käsikirjoittama The Lunchbox (2013) edustaa Intian runsaassa elokuvatuotannossa hillittyä näytelmäelokuvien ryhmää. Bollywoodin räiskyviä musikaalinumeroita ja kohtalokkaita rakkaustarinoita odottava joutuu tämän jokamiestarinan kohdalla pettymään. Lunchbox avautuu herkullisesti kerroksittain, kuin Mumbain dabbawalahien kuljettamat lounasastiat tuoden intialaisen miljoonakaupungin ihmiskohtalot samaistuttavalle yleisinhimilliselle tasolle: rakkauden osoittaminen ja toiveet tunteiden kohteena olemisesta ovat yhteisiä meille kaikille.

Klassisesta kirjeromaanista muotonsa lainannut The Lunchbox kuvaa keskiluokkaisten kaupunkilaisten arkista elämää, jossa sattumalla ja väärinkäsityksellä on merkittävä rooli. Tarina voisi periaatteessa tapahtua kenelle hyvänsä: kirjanpitäjän työstään eläkkeelle siirtymistä odottava leskimies Saajan Fernandes (loistava Irrfan Khan) saa vahingossa työpaikalleen yksinäisen nuoren kotirouvan Ila Sehgalin (Nimrat Kaur läpimurtoroolissaan) puolisolleen lähettämän lounasannoksen. Huomattuaan sekaannuksen Ila kirjoittaa lounaan mukaan viestin. Saajan vastaa siihen aluksi huumorilla, mutta kirjeenvaihdon myötä pariskunta lähenee ja kaksi yksinäistä löytää jo kadonneiksi arvelemansa tunteet.

Elokuvan kohdeyleisö on Intian koulutettu kaupunkilainen keskiluokka, jonka elämässä henkilökohtaisen onnen tavoittelulla on perinteisiä rooleja suurempi merkitys. Vaikka Batran Lunchboxiin ei kenties eurooppalaisin silmin tarkasteltuna heti nouse ”sosiaalisesti kantaaottavan” otsikkoa, on siinä runsaasti sävyjä, jotka liittävät elokuvan mestarillisen Satyajit Rayn (1921-1992) ja ”perfektionisti” Aamir Khanin (s. 1965) tuotannon jatkumoon. Lunchboxin miespääosan esittäjä, vastikään edesmennyt Irrfan Khan (1967–2020) on tullut suomalaisille elokuvien ystäville tutuksi kansainvälisistä menestystarinoista kuten Danny Boylen Slummien miljonääri (2008) ja Ang Leen Piin elämä (2012). Miehen ura kotimaassaan on varsin mittava sekä elokuvan että tv:n puolella. Khan oli yksi Intian valovoimaisimmista luonnenäyttelijöistä, jonka filmografiasta löytyy roolivalikoima vaatimattomasta kyläparturista Leniniin.

The Lunchbox on nähty useilla kansainvälisillä filmifestivaaleilla Euroopassa ja Aasiassa, joilla elokuva ja sen tekijät keräsivät huomattavan määrän palkintoja. Se oli yleisön suosikki (Grand Rail d’Or) Cannesissa ja BAFTA-ehdokas parhaan ei-englanninkielisen elokuvan sarjassa. /Irene Wai Lwin Moe

Sometimes the wrong train will get you to the right station.”
Aslam Sheikh (Nawazuddin Siddiqui)

Kirjaston Kinopiiri: Ritesh Batra, The Lunchbox (Intia/Ranska/Saksa/USA/Kanada 2013) ma 4.10. klo 17.30 Hämeenlinnan pääkirjaston Mediahuoneessa. K7. 105 min. Suom. tekstitys. Päärooleissa Irrfan Khan ja Nimrat Kaur. Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävän keskustelun.