Kirjaston Kinopiirin syksyn näytökset ja keskustelutilaisuudet ovat täynnä, mutta elokuvat voi käydä katsomassa näytösten jälkeen omalla ajallaan varaamalla pääkirjaston Mediahuoneen käyttöönsä Varaamossa (Mitä haluat tehdä? -> Katsoa elokuvaa). DVD:n saa asiakaspalvelusta.
Kun elokuvissa käsitellään terrorismia ja sen vastatoimia, pääpaino on yleensä pienen solun valmistautumisessa tehtäväänsä tai sen estämisessä iskujoukkojen operaatiolla. Eteläafrikkalaisen Gavin Hoodin (mm. Oscar-voittaja Tsotsi) ohjaama Eye in the Sky (2015) valitsee toisenlaisen tien: Se kuvaa Britannian ja USA:n ulkopoliittisen johdon ja upseerien dilemmaa, kun tehtävä Keniassa muuttuukin reaaliaikaisesti vangitsemisesta eliminointiin tähtääväksi.
Juoni rakentuu sekä päätöksentekijöiden että toimeenpanijoiden toiminnan ympärille. Tilanne on tukala kabinettihuoneessa ja komentokeskuksessa, mutta vielä kovemman paineen alla työskentelee Hellfire-ohjuksen laukaisemisesta vastaava yhdysvaltalainen sotilaskaksikko. Kohteena oleva talo sijaitsee aivan kauppatorin laitamilla, joten siviileille koituvan riskin painaminen edes jokseenkin siedettävälle tasolle on helpommin sanottu kuin tehty.
Hood tunnetaan oikeudenkäytön ja terrorisminvastaisen sodan harmaata vyöhykettä valottavista elokuvistaan. Niissä elämän ja kuoleman, oikeuden ja vääryyden välinen häilyvä rajatila tarjoaa särmikkäät ainekset moraalivalintojen yksioikoisuuden vastustamiseen.
Eye in the Skyn painostavuus rakentuu etenkin brittiluonnenäyttelijöiden Helen Mirrenin (eversti Powell), Alan Rickmanin (kenraaliluutnantti Benson) ja Monica Dolanin (parlamentaarikko Northman) vähäeleisyyden varaan, mikä korostaa intensiivisimpien hetkien kasvavaa tunnelatausta. Heidän tapaansa myös nousevat kyvyt Aaron Paul (luutnantti Watts) ja Phoebe Fox (lentosotamies Gershon) kanavoivat hahmojensa kokemat ristiriitaiset tunteet ja tehtävän henkisen kuluttavuuden erittäin uskottavasti. Luontevat kenialaissiviilien esittäjät viimeistelevät skenaarion vakuuttavuuden – kuten myös konstailemattoman tehokas editointi.
Hoodin moraalinen kompassi antaa katsojalle suuntiman, mutta saarnaaminen ei kuulu hänen tyyliinsä. Kansainvälisessä terrorismissa ja sen torjunnassa on paljon arvaamattomia muuttujia, joten miksi aihepiiriä käsittelevien elokuvienkaan pitäisi olla mustavalkoisia? /Taneli Hiltunen
Kirjaston Kinopiiri: Gavin Hood, Eye in the Sky (Britannia/Kanada 2015) ma 29.11. klo 17.30 Hämeenlinnan pääkirjaston Mediahuone. 98 min. K16. Päärooleissa Helen Mirren, Alan Rickman, Aaron Paul ja Phoebe Fox. Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävän keskustelun.