Tänään on kansainvälinen lyhytelokuvapäivä. Noin vuosi sitten kuvattu Pilar Rautiaisen ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva Taian aika osallistui Hitusen hämyä -lyhytelokuvakilpailuun, joka oli suunnattu alle 30-vuotiaille tekijöille. Fiktiivisen tarinansa kulissit elokuva löysi Hämeenlinnan kaupungin keskustaajaman joulukuisista juhlavalaistuksista. Valomeri torilta, Ahvenistolta ja Hämeen linnalta on dokumentoitunut elokuvaan näyttävästi.

Pilar Rautiainen, Taian aika (2020). Kuvakaappauksessa Mira Suovanen (vasemmalla) ja Anne Tölö (ent. Uunila) oikealla.

Joulu on taian aikaa: Rautiaisen sadussa Marco-kissa karkaa kaupungille seikkailemaan ihmishahmoisena. Se kohtaa matkallaan jääprinsessoja, prinssejä ja haltiattaria. Kello tikittää vääjäämättä ja kissaparan aika käy lopulta vähiin.

Pilar Rautiainen, Taian aika (2020). Roolissa Mira Suovanen. Kuvakaappaus elokuvasta.

Kilpailun vapaus-teemaa mietin pitkään, mutta vähitellen aihe ja toteutustapa vahvistuivat. Ystäväporukasta – Aki Ilola (artikkelikuvassa),  Mira Suovanen,  Saku Kuusela, Anne Tölö (ent. Uunila) ja Ari Tölö – sain nopeasti koottua tekijätiimin.

Pilar Rautiainen
Pilar Rautiainen, Taian aika (2020). Kuvakaappauskuvassa Heli Sippola ja Mira Suovanen.

Porukassa oli mukana keskiaikaharrastajia, liveroolipelaajia, ulottuvuusmatkaajia ja elävöittäjiä, joilta muun muassa puvustuksen suunnittelu, ideointi ja toteutus sujuivat yhdistelemällä asuja ja peruukkeja. Kruunun valmisti Heli Sippola. Kissanäyttelijä Kepolle rooli jäi myös viimeiseksi sen sairastuttua vakavaan munuaissairauteen pian elokuvan valmistumisen jälkeen. Poju-kissalla on sen sijaan vielä mahdollisuus päätyä uusiin kissarooleihin.

Pilar Rautiainen, Taian aika (2020). Kuvakaappaus elokuvasta. Kuvassa tarinan kertoja Saku Kuusela.

Taian aika kuvattiin pikavauhtia, toisena päivänä sisä-, toisena ulkokohtaukset, ja kertojan osuudet kolmannella kerralla. Editointiin meni aikaa niin paljon, että työ juuri ja juuri ehti kisaan ajoissa. Toista kertaa lyhytelokuvakilpailuun osallistunut Pilar Rautiainen ei sijoittunut palkinnoille. Se ei ole kuitenkaan lannistanut vaatetusartenomiksi /muotoilijaksi HAMKissa ensi keväänä valmistuvaa Rautiaista, joka edelleen suunnittelee kirjoittavansa käsikirjoituksia, ottavansa valokuvia ja tekevänsä myös elokuvia.

Katso Taian aika

Pilar Rautiainen, Taian aika (220) Hitusen hämyä -lyhytelokuvakilpailun osallistuja.

Katso lisää nuorten tekemiä elokuvia

Hitusen hämyä -lyhytelokuvakilpailussa palkitut lyhytelokuvat

Lyhytelokuvapäivä on vuoden pimein päivä. Lyhytelokuvan valosta alkaa myös päivä pidetä ja valon määrä lisääntyä. Hyvää lyhytelokuvapäivää Taian ajan jouluisissa maisemissa.


Kino Tavastin kansainvälisen lyhytelokuvapäivän (ti 21.12.) näytös Hämeenlinnan Kumppanuustalolla peruttiin epidemiasyistä. Yhdistys järjesti sunnuntai-iltana Zoomissa pienimuotoisen lyhytelokuvatapaamisen omassa piirissään, jossa katsottiin Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin kotimaisten elokuvien parhaimmistoa.

Kansainvälisestä lyhytelokuvapäivästä voi nauttia koronaturvallisesti myös Ylellä, joka tarjoaa katsojille tänään tiistaina iltamyöhään upean kattauksen kotimaisia ja kansainvälisiä lyhytelokuvia. Yle Areenasta löytyy lisäksi koko joukko vanhempaa tuotantoa, esimerkiksi Pia Andellin tanssielokuva Rekonstruktio, jonka on leikannut hämeenlinnalaistaustainen Nikke Bagge. /Kuvakaappaukset ja teksti Ulappa