Elokuvan voi käydä katsomassa omalla ajallaan varaamalla pääkirjaston Mediahuoneen käyttöönsä Varaamossa (Mitä haluat tehdä? -> Katsoa elokuvaa). DVD:n saa asiakaspalvelusta.

Elokuvan ja television parissa pitkään työskennellyt brittiläinen veteraaniohjaaja Ken Loach on onnistunut siinä, missä moni muu on jättänyt kesken. Hänen yhteiskuntakriittiset elokuvansa vain terävöityvät iän myötä. Siinä samalla hänestä on tullut yhteiskunnallisesti kantaa ottavan elokuvan suvereeni mestari, jonka elämäntyö on palkittu niin Cannesin Kultaisella palmulla, Berliinin Kultaisella karhulla kuin Venetsian Kultaisella leijonallakin. Aiheuttipa hänen edellinen elokuvansa I, Daniel Blake, pienen kohun Britannian parlamenttia myöden, kun konservatiivipuolueen varapuheenjohtaja loukkaantui siitä, miten elokuvassa käsiteltiin brittiläistä sosiaaliturvaa.

Kiitos tilauksestasi (2019) jatkaa samalla otteella. Se kertoo toimeentulonsa rajoilla elävän Turnerin perheen tarinan. Perheen isä Ricky työskentelee rakennuksilla ja tekee hanttihommia, kunnes keksii loistoidean. Hän ryhtyy freelance-kuljettajaksi suuren logistiikkafirman palkkalistoille. Hän ei kuitenkaan yhtään hahmota, mihin ryhtyy: velat ja kulut juoksevat, mutta tulot riippuvat yksinomaan tehdyistä toimituksista. Virheistä tai myöhästymisistä sakotetaan. Kaiken kukkuraksi kuljettajat joutuvat kilpailemaan keskenään: eniten toimituksia saavat tietenkin tehokkaimmat kuljettajat, ja Ricky on pian kierteessä. Ajoja saadakseen hänen on tehtävä enemmän ajoja. Ruokatauot jäävät pitämättä ja työpäivät venyvät.

Lähihoitajana työskentelevä äiti, Abby, ei ole sen paremmassa asemassa. Samaa tehokkuutta vaaditaan myös häneltä, eikä aika tahdo yksinkertaisesti enää riittää. Kaikesta huolimatta Turnerit yrittävät parhaansa ja tukevat toisiaan minkä pystyvät. He eivät ole kapinallisia. He yrittävät yksinkertaisesti selvitä elämästä hengissä siitä huolimatta, että asiat etenevät kohti vääjäämätöntä tragediaa.

On päivänselvää, mitä parivaljakko Ken Loach ja käsikirjoittaja Paul Laverty ajattelevat markkinatalouden niin sanotuista lainalaisuuksista. He eivät kuitenkaan saarnaa, vaan tarkastelevat asiaa elokuvakerronnan keinoin. Pinnalta katsoen Kiitos tilauksestasi on pieni, yhden perheen tarina, mutta heti pinnan alla kuplii raadollinen järjestelmä.

Erityismaininnan ansaitsevat myös näyttelijät. Tapansa mukaan Ken Loach on valinnut rooleihin tuoreita kasvoja, ja onnistunut jälleen kerran löytämään juuri oikeat ihmiset oikeille paikoilleen. Rickya esittävä Kris Hitchen sekä Debbie Honeywood Abbynä ovat rooleissaan ilmiömäisen todellisia, samoin kuin heidän lapsiaan esittävät Rhys Stone ja Katie Proctor yhtä lailla luonnollisia. Näyttelijäntyön ansiosta elokuvassa on vahva dokumentaarisuuden tuntu.

Ja lopuksi vielä elokuvatriviaa, joka kuitenkin on kaikkea muuta kuin triviaalia: Ricky tekee elokuvassa töitä PDF-logistiikkafirmalle. Sen esikuvana on DPD, joka sai kyseenalaista kuuluisuutta ajon aikana sairauskohtaukseen kuolleen kuljettajan lesken nostamasta oikeusjutusta. Kuollut kuljettaja oli jättänyt useita lääkärikäyntejä väliin tiukan ajoaikataulun tähden. /Timo Miettinen

Kirjaston Kinopiiri: Ken Loach, Kiitos tilauksestasi (Sorry We Missed You, Britannia/Ranska/Belgia 2019) ma 14.3. klo 17.30 Hämeenlinnan pääkirjaston Mediahuoneessa. 97 min. K12. Suom. tekstitys. Päärooleissa Kris Hitchen, Debbie Honeywood, Rhys Stone, Katie Proctor. Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua. Kevätkauden näytökset ovat jo lähes täynnä, mutta vapaita paikkoja voi tiedustella kirjastolta. Maskisuositus.