Elokuvan voi käydä katsomassa omalla ajallaan varaamalla pääkirjaston Mediahuoneen käyttöönsä Varaamossa (Mitä haluat tehdä? -> Katsoa elokuvaa). DVD:n saa asiakaspalvelusta.

Kreikkalais-roomalaisen kauden Aleksandria oli 300- ja 400-luvun taitteessa monikulttuurisen sivistyksen legendaarinen keskus, jossa Faroksen majakan lisäksi myös kuuluisan kirjaston olisi voinut lukea antiikin maailman ihmeiden joukkoon. Sen kirjakääröjä hyödynsi tutkimustyössään ja opetuksessaan naisfilosofi, matemaatikko ja tähtitieteilijä Hypatia Aleksandrialainen (n. 350/370–415 jaa.), jonka hahmon ympärille espanjalaisen Alejandro Amenábarin ohjaama ja käsikirjoittama Agora (2009) kiertyy. Rachel Weisz pääseekin rakentamaan yhden upeimmista luonnerooleistaan.

Muut keskeiset henkilöt eroavat yhteiskunnalliselta statukseltaan toisistaan huomattavasti. Oppimishaluisella orjalla Davuksella (Max Minghella) on salattuja tunteita Hypatiaa kohtaan, mutta näkyvästi niitä tuo julki Egyptin tuleva prefekti Orestes (Oscar Isaac), joka on Hypatian oppilaita. Tämä kuitenkin torjuu ystävänsä lähentymisyritykset ja tekee vähäeleisesti selväksi, että on omistautunut tieteelle. Myös kristittyjen joukosta nousee mielenkiintoisia hahmoja, kuten Davuksen mukaan laupeudentyöhön ja kumoukselliseen toimintaan houkutteleva munkki Ammonius (Ashraf Barhom).

Yksilöt joutuvat punnitsemaan valintojaan keskellä rajua kuohuntaa, kun kristityt ottavat kaduilla ja pyhissä paikoissa yhteen vanhojen uskontojen kannattajien kanssa. Kirjaston aarteetkin ovat joutumassa väkivallan jalkoihin, joten kasassa ovat ainekset sekä tehokkaaseen henkilödraamaan että ajatuksia herättävään epookkitrilleriin.

Autenttisuuteen on panostettu häkellyttävän paljon paitsi yksityiskohtaisen, värikylläisen ja monikulttuurisen kaupunkikuvan, puvustuksen ja esineistön muodossa, myös mallintamalla taivaankappaleiden sijainnit tapahtumien ajankohtaa vastaaviksi. Dario Marianellin mystinen, myrskyisä ja surumielisen kaunis musiikki leijuu kaiken yllä ja sitoo toisiinsa harmonian ja tuskan hetket.

Älykkäästi ladattu tarina hengittää vielä historiallista kontekstiaan enemmän Weiszin innostuneen ja heittäytyvän roolisuorituksen kautta. Eräässä mieleenpainuvimmista kohtauksista Hypatia on tohkeissaan oivaltaessaan, että ellipsi on kenties ratkaisu planeettojen kiertoratoja koskevien laskelmien epämääräisyyksiin, vaikkei pystykään selittämään asiaa itselleen. Weisz pystyy täydellisesti eläytymään tilanteeseen, jossa perinteisten uskomusten ja tieteellisten havaintojen yhteensovittaminen osoittautuu mahdottomaksi.

Agoran voimallisin sanoma on fundamentalistisen ajattelun tuhoisuus – tapahtuu se sitten minkä tahansa poliittisen suuntauksen tai uskonnon varjolla. Hypatia on idealisti uskoessaan veljeyteen oppilaidensa kesken ja puhuessaan yhteiskuntarauhan säilyttämisen puolesta. Juuri hänenkaltaisiaan omakin vaikeuksien sävyttämä aikamme tarvitsee.  /Taneli Hiltunen

Kirjaston Kinopiiri: Alejandro Amenábar, Agora (Espanja/Malta/Bulgaria 2009). Pääkirjaston Mediahuone ma 4.4. klo 17.30. 127 min. K16. Suom. tekstitys. Päärooleissa Rachel Weisz, Max Minghella ja Oscar Isaac. Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua. Kevätkauden näytökset ovat jo lähes täynnä, mutta vapaita paikkoja voi tiedustella kirjastolta. Maskisuositus.

Kuvakaappaus elokuvan Blu-rayltä.