Pirunsaari oli vuosina 1852–1946 osa Ranskan pahamaineisinta rangaistussiirtokuntaa, jonka olot pitivät huolen, että ani harva sinne lähetetyistä yli 80 000 vangista palasi kertomaan tarinansa. Nälkä, taudit ja teloitukset olivat arkipäivää, ja pakeneminen oli tehty melkeinpä mahdottomaksi. Ranska käänsi selkänsä tuomituille. 1930-luvulla ammattirikollisen Henri Charrièren mielessä välkkyi kuitenkin tahto selviytyä ja paeta. Siltä pohjalta Dalton Trumbon kelpasi työstää käsikirjoitustaan, joka perustui tuoreeltaan Charrièren romaaniin Vanki nimeltä Papillon (1969, suom. 1970).

Yhtenä Papillonin (1973) punaisista langoista kulkee luottamus, joka rakentuu Charrièren (Steve McQueen) ja kuuluisan väärentäjän Louis Degan (Dustin Hoffman) välille. Charrièresta tulee Degan suojelija, ja tämä muistaa häntä lähettämällä maukkaita kookospähkinöitä eristysselliin. Mielenterveyden hapertuminen, nääntyminen ja käyttövalmiudessa oleva giljotiini heittävät syveneviä varjojaan, mutta kaksikon ystävyys pehmentää niitä sopivassa määrin.

Kun on nähnyt McQueenin ja Hoffmanin rooleissaan, niihin on erittäin vaikea kuvitella ketään muita. Vuonna 2017 tästä saatiin konkreettiseksi todisteeksi uusintaversio, joka kalpenee auttamatta alkuperäisen filmatisoinnin rinnalla. Miksi tehdä uusintaversio, jos sillä ei ole merkittävästi uutta sanottavaa tarinastaan?

Ohjaaja Franklin J. Schaffnerin tähti oli 1970-luvun alussa kirkkaimmillaan. Tosipohjaiset henkilökuvat, joiden taustalle levittäytyy laajempi historiallinen ja yhteiskunnallinen kudos, olivat hänen bravuurinsa. Tästä todistavat edeltävinä vuosina valmistuneet Panssarikenraali Patton (1970) ja Nikolai ja Aleksandra (1971). Papillonin erottaa niistä maantieteellisesti rajatumman mittakaavan lisäksi Charrièren romaanin epäluotettavuus, millä ei kuitenkaan ole merkitystä tarinaan uppoutumisen kannalta.

Erityismaininnan ansaitsee tunnelmavelho Jerry Goldsmithin Oscar-ehdokkuudella huomioitu musiikki. Se huokuu saaren olosuhteiden vaatimaa epätoivoa mutta toisaalta melankolista herkkyyttä pääteemassaan, josta kuullaan useita variaatioita. Visuaaliseen kerrontaan on punottu myös kiehtovia päänsisäisiä jaksoja, joiden toteutus on huimaa nähtävää.

Todelliset klassikot eivät vanhene, ja Papillon onkin säilyttänyt komeasti asemansa kokonaisvaltaisena mestariteoksena, jossa humaanius pilkistää synkimpään pimeyteen. Steve McQueenin kuolemattoman repliikin sanoin: ”Hey, you bastards, I’m still here!”  /Taneli Hiltunen

Birgerin Kino-keskiviikko: Franklin J. Schaffner, Papillon (USA/Ranska 1973). Olutravintola Birger ke 20.4. klo 18.00. Pääsymaksuton. Päärooleissa Steve McQueen ja Dustin Hoffman. Musiikki Jerry Goldsmith. Paikan varaaminen https://kinotavast.tapahtumiin.fi.

Ystävykset ”Papi” (McQueen) ja Dega (Hoffman) keskustelevat paon edellytyksistä. Kuvakaappaus elokuvan Blu-rayltä