Susanna Helken ohjaama dokumenttielokuva Armotonta menoa – hoivatyön lauluja (2022) on jo tovin pyörinyt elokuvateatterissa ja toivon mukaan pyörii vielä pitkään. Sen verran painavaa asiaa se sisältää. Paitsi vanhustenhoidon kriisistä, se kertoo koko yhteiskunnan kaupallistumisesta sekä voitonmaksimoinnin logiikan soluttautumisesta valtionhallintoon asti, ja niin kuin siinä ei olisi kyllin, se kertoo myös sivutuotteena seuraavasta pelolla johtamisen kulttuurista: työnantajan toimintaa ei saa irtisanomisen uhalla kritisoida, sillä se saattaa vaikuttaa liiketoimintaan. Epäkohtiin tarttuvien työntekijöiden irtisanomiset ja työnantajien mustat listat ovat todellisuutta maailman onnellisimmassa maassa vuonna 2022.
Elokuvakerronnallisesti Armotonta menoa etenee rohkeasti omaa polkuaan. Kamera seuraa hoivatyön arkea eri puolella Suomea. Ääneen pääsevät hoitajien lisäksi niin hoivakotien asukkaat, omaiset, hoivakotiyritysten edustajat kuin kunnallispoliitikotkin. Kaikki tositoimissa ja työnsä ääressä. Katsojalla on lupa tehdä omat johtopäätöksensä, oli kyse sitten etähoitopisteen etäyhteysongelmien kanssa kamppailevista etähoitajista tai robotiikkaan hurahtaneesta yksikönjohtajasta. Susanna Helkeä ei voi kuin ihailla siitä, miten hän on saanut kuvattavansa esiintymään elokuvassaan, eikä kuvissa suinkaan mässäillä sensaatiohakuisilla otoksilla. Hoivatyötä kuvataan laitoksissa, joissa asioiden pitäisi olla kunnossa ikään kuin esimerkkinä siitä, että näinkin voi toimia jos tavoitteena on hyvä hoiva eikä maksimaalisen voiton tuottaminen pääomasijoittajien pohjattomiin säkkeihin.
Armottoman menon vahvuus ei silti ole hoivatyön kuvauksessa vaan hoitohenkilökunnan anonyymeissä kirjeissä ja ennen kaikkea siinä tavassa, miten kirjeet tuodaan esiin. Paljon olisi jäänyt sanomatta jos kirjoitettu olisi pitänyt lausua kameralle, sillä kovin moni ei olisi uskaltanut avata suutaan. Eikä sitä sanota nytkään, vaan lauletaan. Ja millä tavalla! Kansanperinteestä kumpuavien sävelten voima ja kuorolaulun tyyli vie jalat alta. Kun hoitajien kuoro asettuu työpaikkansa käytävälle laulamaan ammattilaiskuorolaisten äänellä ”päätin vaihtaa ammattia jotta voisin olla joutumatta tekemään päivittäin moraalin vastaisia päätöksiä”, tai kun seniorikansalaisten kuoro laulaa Attendon työmaan aidan takana ”me olemme kestävyysvaje” kameran kiertäessä elämää nähneistä kasvoista toisiin, ei kyse ole enää pelkästä laulunumeroista vaan kollektiivisista manauksesta pahan voimia vastaan. Vaikutelma on mykistävä. Se uppoaa luihin ja ytimiin. Se on elokuvan taidetta.
Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on voittanut Docpoint-festivaaleilla sekä parhaan elokuvan palkinnon että yleisöäänestyksen, Tampereen elokuvajuhlien parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon ja Kirkon mediasäätiön palkinnon. Laulujen musiikin on säveltänyt Anna-Mari Kähärä ja käsikirjoituksen on kirjoittanut Susanna Helke yhdessä Markku Heikkisen kanssa. /Timo Miettinen
Susanna Helke, Armotonta menoa – hoivatyön lauluja (Suomi 2022)