Nuorten elokuvan osaamismerkkien (elokuvadiplomi ja elokuvamestari) tehtävien palautusaika on käsillä. Aikaa on pidennetty vapun yli. Uusi deadline on pe 6.5.2022.

Elokuvadiplomin voivat suorittaa 12 – 16 -vuotiaat ja Elokuvamestarin osaamismerkin 13 – 18 -vuotiaat. Yksittäiset vapaa-ajallaan elokuvatehtävien parissa askarrelleet nuoret ilmoittautuvat lomakkeella 2 ja palauttavat tehtäväesimerkit sähköpostitse. Opettaja tai ryhmän ohjaaja voi ilmoittaa ryhmänsä suoritukset lomakkeella 1. Lisäksi opettajilta toivotaan sähköpostiin esimerkkejä ryhmäläisten tekemistä diplomitehtävistä. Kannattaa lähettää ilmoittautuminen, vaikka ihan kaikki luokalla eivät olisi osallistuneet. 

Kaikkien osallistuneiden nuorten toivotaan vastaavan nimettömänä myös kyselyymme. 

Eniten elokuvia katsonut ja tehtäviä ahkeroinut luokka, kerho tai ryhmä pääsee elokuviin herkkujen kera. Lisäksi jokainen osallistuja saa digitaalisen osaamismerkin ja osallistujien kesken arvotaan elokuvalippuja. Osaamismerkin haltuunotosta jokainen diplomisti saa vielä henkilökohtaisen viestin, joka välitetään ryhmille opettajien/ohjaajien välityksellä ja muille henkilökohtaisesti. Osaamismerkit luovutetaan toukokuun lopussa. 

Myös elokuvamestarin tehtäväsuorituksia voi ilmoittaa samalla periaatteella. Jos tämän osion tehtävistä ei ole ehtinyt tehdä kaikkia, voi palauttaa vain osan. Suoritukset ovat voimassa toukokuun loppuun vuonna 2023.