Kovapintainen ja syrjäänvetäytyvä kaupunkilaispoliisi Jim Wilson (Robert Ryan) on palamassa henkisesti loppuun ja purkaa pahaa oloaan mukiloimalla kiinniotettuja epäiltyjä. Hänen esimiehensä päättää puuttua tilanteeseen ja lähettää Wilsonin syrjäiselle vuoristopaikkakunnalle tutkimaan nuoren tytön murhaa.

Keskellä lumisia lakeuksia Wilson kohtaa sokean Mary Maldenin (Ida Lupino), joka piilottelee rikokseen liittyvää salaisuutta. Kahden kovia kokeneen välille muodostuu odottamaton yhteys, jolloin Nicholas Rayn ohjaama Pettävällä pohjalla (1951) alkaa genrelleen poikkeuksellisesti paljastaa empaattisen sydämensä.

Teatterisuvussa varttunut englantilainen Ida Lupino (1918–1995) nousi tähden asemaan juuri film noir -rooliensa ansiosta. Hän myös ohjasi illan elokuvaa epävirallisesti usean päivän ajan Rayn sairastuttua, mikä enteili pitkää ja kantaaottavaa uraa kameran takana.

Lupino osasi sekoittaa emotionaalisen intensiivisyyden vähäeleisyyteen tavalla, joka saa hänen roolisuorituksensa tuntumaan huomattavan moderneilta ja vilpittömiltä, ja Ryan tekee yhtä lailla vaikutuksen kivuliaalla jäyhyydellään. Tarkkaan harkittu kameratyöskentely vangitsee hahmot haavoittuvimmillaan.

Erikoismaininta on jälleen kerran annettava musiikille. Siitä vastasi parhaiten Hitchcockin hovisäveltäjänä tunnettu Bernard Herrmann, joka virittää melkoiset kierrokset jo alkutekstien aikana. Tunnelmallisena vastakohtana on barokkisoitin viola d’amore, jonka Hermann halusi symboloimaan eristyksissä elävän Maryn yksinäisyyttä.

Siinä missä kuuluisimpiin film noir -klassikoihin kuuluu olennaisesti kyynisyys, Pettävällä pohjalla tekee vähittäisen täyskäännöksen. Vaikka suurkaupunki jatkuvana vaarojen kenttänä voi keittää kenet tahansa kovaksi, sen ulkopuolella on mahdollista löytää turvapaikka omalta itseltään. /Taneli Hiltunen

Kritiikki on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 30.4.

KAVIn aluesarja: Nicholas Ray & Ida Lupino, Pettävällä pohjalla (On Dangerous Ground, USA 1951) ti 3.5. klo 18.00 BioRex, sali 4. 82 min. K16. KAVI 35 mm. Suom. tekstitys. Päärooleissa Ida Lupino ja Robert Ryan. Liput 6 € Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi.