Nyt on Hämeenlinnassa ainutlaatuinen tilaisuus tutustua kotimaisen kokeelliseen elokuvan kärkinimiin. Liikkuvan kuvan taiteilijoiden osuuskunta FixC esittää pääkirjaston Mediahuoneessa sarjan lyhytelokuvia yhteistyössä kirjaston ja Kino Tavastin kanssa. Elokuvat esittelee osuuskunnan jäsen, monimediataiteilija Juha van Ingen. Hän on osallistunut kansainvälisiin näyttelyihin, elokuvanäytöksiin ja festivaaleille vuodesta 1988. Kirjaston näytöksessä esitetään hänen elokuvansa Hello Everybody. Elokuva perustuu tervehdysiin, jotka on tallennettu Voyager 1 & 2 -luotainten mukana avaruuteen lähetettyihin äänitteisiin.
Van Ingenin Hello Everybodyn lisäksi valkokankaalla nähdään seitsemän muuta lyhytelokuvaa. Elokuvissa avataan totutusta poikkeavia näkökulmia tuttuihin aiheisiin, murretaan perinteisiä elokuvakerronnan muotoja ja luodaan äänimaailmojen avulla kokonaan uusia ulottuvuuksia – huumoriakaan unohtamatta.
Jarkko Räsäsen Marche Funèbressa muurahaiset kantavat kuollutta yöperhosta niin kuin ruumissaatossa. Saman tekijän Supertelevision puolestaan on tekoälyn avulla animoitu metamorfoosi tv-ruudun uumenista lopputeksteihin. Räsänen on multimediataiteilija, joka keskittyy valokuvaukseen, liikkuvaan kuvaan ja äänitaiteeseen. Hän on tehnyt videoteoksia vuodesta 2005
Seppo Renvallin Erotessa on visuaalinen tulkinta Eino Leinon samannimisestä runosta sekä Kimmo Kuitusen sävellyksestä. Sama teema jatkuu hänen elokuvassaan Musta, joka pohjautuu Maija Saksmanin musiikkiin. Renvall onkin tunnettu yhteistyöstään muusikoiden, DJ:den ja audioalan asiantuntijoiden kanssa. Hänen töitään on nähty kokeellisen elokuvan arvostetuimmilla areenoilla New Yorkin Anthology Film Archivesta Venetsian ja Sao Paulon biennaaleihin.
Renvallin, van Ingenin ja Jarkko Räsäsen yhteistyönä toteuttama Made In Hong Kong perustuu heidän kokemuksiinsa Hong Kongissa ja Cheung Chaun saarella. Lopputulemana on unenomainen audiovisuaalinen visio vieraasta kulttuurista.
Kari Yli-Annalan Avenue M on kirjaimellisesti matka elokuvakerronnan peruselementtien maailmaan, jossa aika, tila ja liike yhdistyvät visuaaliseksi kuvavirraksi. Yli-Annala on paitsi kuvataiteilija, myös liikkuvan kuvan tutkija ja opettaja.
Erkka Nissisen Vantaa onkin sitten omassa kategoriassaan jopa tässäkin seurassa. Vantaa on lastenohjelman formaattiin tehty musiikkimatka, jossa Arnold Schönberg etsii jugurttiaan, ja Karlheinz Stockhausenillakin saattaa olla jotain osuutta asiaan. Nissinen on voittanut arvostetun Illy-palkinnon Rotterdamin taidemessuilla, ja hänelle on myönnetty mediataiteen AVEK-palkinto.
Näytökseen on vapaa pääsy. Näytöksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus jäädä keskustelemaan kokeellisesta elokuvasta ja videotaiteesta.
Kokeellisen elokuvan ilta Hämeenlinnan pääkirjaston mediahuoneessa ma 23.5. klo 18.00–19.30. Lisätietoja kirjaston internetsivuilta vanamo.finna.fi.
