Aurinkoinen aamu Espanjan etelärannikolla Huelvan edustalla 30. huhtikuuta 1943. Kalastajat ovat aloittamassa päiväänsä tavalliseen tapaan, kun he havaitsevat rantaan huuhtoutuneen erikoisen ruumiin. Univormusta päätellen kyseessä on Britannian kuninkaallisen merijalkaväen upseeri, jolla on mukanaan nahkasalkku. Ruumiinavauksen jälkeen majuri William Martin haudataan sotilaallisin kunnianosoituksin, kun taas salkku ”huippusalaisine” asiakirjoineen aloittaa oman seikkailunsa sotilastiedustelun, agenttien ja virkamiesten käsissä.

Käynnissä on monimutkainen harhautusoperaatio, jonka tavoitteena on saada Saksa siirtämään joukkojaan Sisiliasta Kreikkaan. John Maddenin ohjaama Operaatio Mincemeat (2022) kertookin piilossa tarpeettomilta katseilta käytävästä sodasta, joka yhtyy taistelutapahtumiin vasta lopussa.

Tarinan pohjana on historioitsija Ben Macintyren ansiokas teos, mikä näkyy tietoaineksen määrässä, josta olisi riittänyt materiaalia minisarjankin tarpeisiin. Aiemmin mm. HBO-suursarjojen John Adams ja The Pacific parissa työskennellyt käsikirjoittaja Michelle Ashford onnistuu kuitenkin pitämään laivastoupseereja, agentteja, virkamiehiä ja sihteerejä vilisevän puheliaan vyyhdin selkeänä ja keskittyy viisaasti muutamaan sisäpiiriläiseen.

Colin Firthin ja elokuvan toisen ”Mr. Darcyn”, Matthew Macfadyenin, vähäeleisesti näyttelemät komentajakapteeni Ewen Montagu ja sukunimensä tavaamaan joutuva RAF-luutnantti Charles Cholmondeley ovat huijauksen päävastuulliset mutta eivät suinkaan omi valokeilaa. Britannian sisäisestä turvallisuudesta vastaavan MI5:n sihteeri Jean Leslie (omanarvontuntoinen Kelly Macdonald) ja sihteeristöä johtava Hester Leggett (Penelope Wilton) antavat niin ikään tärkeän panoksensa ”majuri Martinin” luomiseen. Ensiksi mainittu vieläpä luovuttaa valokuvansa rintataskuun pistettäväksi ja jälkimmäinen kirjoittaa koskettavan rakkauskirjeen.

Pari kliseistä vakoiluun ja omanlaiseensa kolmiodraamaan liittyvää käännettä voi laittaa genreodotusten piikkiin, mutta niidenkin toteutus on riittävän vakuuttava. Nostalgiaa tuo kaikin puolin huolella ja kauniisti toteutetun ajankuvan lisäksi se, että trilleri hyödyntää muuatta Ian Flemingiä (Johnny Flynn) kertojana. Eikä siinä kaikki, sillä yksi hänen esimiehistään sattuu olemaan ”M”, ja työskentely tapahtuu Q-osastolla. Muutenkin faktan ja fiktion rajat liukenevat monitasoisesti jo päähenkilöiden omien peitetarinoiden ansiosta.

Suositellen katsomaan myös harvoin esitetyn, Montagun kirjoittamaan teokseen perustuvan klassikon The Man Who Never Was (1956). Sen dynamiikka poikkeaa ratkaisevilla hetkillä kiinnostavan paljon Operaatio Mincemeatin vastaavista kohtauksista. Kuin tyhjästä ilmestyvä vakoojahahmo ja hänen toimiinsa reagoiminen lisäävät painostavuutta loppumetreille – tosin eri näkökulmasta kuin Mincemeatissa.

Kummankin elokuvan suurimpia ansioita on, että sumutuksen välikappaleena käytettävään ruumiiseen, joka tunnistettiin vuonna 1996 walesiläiseksi Glyndwr Michaeliksi, suhtaudutaan kunnioittavasti. Mustan huumorin puolella käväisystä huolimatta katsoja pystyy unohtamaan suunnitelman makaaberiuden ja keskittymään siihen, miksi tällaiseen operaatioon ylipäätään päädyttiin ja mitä kaikkea sen toteuttaminen vaati. Muistettakoon, että perusidea löytyi – uskomatonta sekin – erään romaanin sivuilta!  /Taneli Hiltunen

John Madden, Operaatio Mincemeat (Operation Mincemeat, Britannia/USA 2021). 128 min. K12. Päärooleissa Colin Firth, Matthew Macfadyen, Kelly Macdonald ja Penelope Wilton. Näytökset BioRexissä ainakin ke 29.6. asti.

Jean Leslie (Kelly Macdonald) ja Charles Cholmondeley pitämässä taukoa velvollisuuksistaan. Kuva: Filmikamari