Yhdysvaltalaiseen kulttuuriin erottamattomasti kuuluvan kantrin juuret ovat Appalakeilla soitetuissa viulusävelmissä, joissa kuuluvat brittiläisten, irlantilaisten ja ranskalaisten siirtolaisten sekä Afrikasta laivattujen orjien tuomat vaikutteet. Kun muuan Johnny Cash liitti itsensä tähän värikkääseen ketjuun legendaarisella Grand Ole Opryn lavalla 7.7.1956, hän otti huiman loikan kohti kansansuosiota. Tapahtui muutakin: hän kohtasi June Carterin, ja niin sai alkunsa elinikäinen liitto, joka kesti korkin päälle astumiset ja muut artistielämän kolhut. Toisaalta ne inspiroivat osaa Johnnyn lauluista.

Cashien elämäntarinan filmatisoiminen otti aikansa, sillä Sissy Spacek oli nähty samoihin aikoihin uraansa aloitelleena Loretta Lynninä jo vuonna 1981. Walk the Linen (2005) ajoitus osui silti nappiin, sillä päärooleihin saatujen luonnenäyttelijöiden Joaquin Phoenixin ja Reese Witherspoonin taituruudesta on helppo nauttia. Kitaran omintakeista soittoasentoa myöten suvereeni Phoenixin roolisuoritus ei jää pelkäksi näköispatsaaksi, vaan hän lataa siihen Johnnyn karismaattisen mutta villinkin persoonan laimentamattomana.

Sinnikkäänä vastavoimana ja ymmärtäjänä on vahvaluonteisempi June, Oscarilla palkittu Witherspoon. Kumpikin tähti esittää kappaleet itse livenä, mikä ei suinkaan ollut normi esimerkiksi vielä 2000-luvun alkuvuosien musikaalielokuvissa.

Myös westernistä Klo 15:10 lähtö Yumaan muistettavan ohjaaja-käsikirjoittaja James Mangoldin taitavissa käsissä Walk the Line puhuttelee niin keikkakohtauksien energisyydellä kuin särmikkään rakkaustarinansa kantavuudellakin. Kerronnan rakenne nousukiitoineen ja yksityiselämän aallonpohjineen on muusikko-biopicien peruskauraa, mutta toteutus erottuu kirkkaasti edukseen monista vastaavista. Kantrin tunteminen ei ole elämyksen ennakkoehto, sillä musiikkityylin mm. ihmissuhteita käsittelevistä teemoista saa elokuvan kautta vahvan otteen.

Lopuksi trivianpoikanen: Johnny Cashin imagoon kuuluivat olennaisesti mustat esiintymisasut. Hän on kertonut tälle sekä käytännöllisen että symbolisen syyn: Musta näytti kiertueilla pidempään puhtaalta, ja toisaalta hän halusi olla ”man in black”, koska maailmassa on niin paljon epäoikeudenmukaisuutta.  /Taneli Hiltunen

KAVIn aluesarja: James Mangold, Walk the Line (USA/Saksa 2005) ti 13.9. klo 18 BioRex, sali 4. 141 min. K12. Päärooleissa Joaquin Phoenix ja Reese Witherspoon. Suom. tekstitys. Liput 6 € Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai käteisellä (mielellään tasaraha) ovelta näytöspäivänä klo 17.40 alkaen.

Johnny Cash (Phoenix) Folsomin vankilassa tammikuussa 1968 keikalla, jonka aikana äänitetystä levystä tuli hänen ensimmäinen livealbuminsa Johnny Cash at Folsom Prison. Kuva: KAVI