Roope Oleniuksen ohjaaman Free Skaten (2022) tie valkokankaalle oli pitkä ja kihara. Ensin tuli korona, sitten uusien elokuvien suma, ja ensi-iltaa piti siirtää kaikkiaan neljä kertaa. Nyt jos koskaan pätee kuitenkin vanha sananparsi: hyvää kannattaa odottaa. Free Skate on kiinnostavin kotimainen elokuva pitkään aikaan. Se kuuluu myös niiden harvojen kotimaisten näytelmäelokuvien joukkoon, joissa uskalletaan ottaa kantaa asoihin joista joku saattaa jopa pahastua.

Taitoluistelumaailmaan sijoittuva elokuva alkaa, kun tienposkesta löytyy mustelmille ruhjoutunut Venäjältä paennut suomalaissukuinen nuori nainen (Veera W. Vilo). Hän päätyy isoäitinsä (Leena Uotila) hoiviin, ja sitä mukaa kun eri aikatasoja yhdistävä tarina pikkuhiljaa etenee, paljastuu myös anonyymin taitoluistelijan karu elämäntarina. Kerrontatekniikka ei ole niitä helpoimpia, mutta Oleniuksen ohjauksessa takaumat ja nykyhetki limittyvät vähä vähältä saumattomasti yhteen. Lopputulemana on päähenkilön vääjäämätön tilinteko traagisen menneisyytensä kanssa.

Vähäpuheisen taitoluistelijan rooli on kuin tehty MM-tasolla voimistelussa itsekin kilpailleelle Vilolle – ja niinhän  se onkin, sillä Vilo debytoi Free Skatessa pitkän elokuvan käsikirjoittajana. Taustansa ansiosta hänellä on sisäpiirin tunto aiheestaan, ja hän tietää mitä tekee niin taitoluistelijan kuin käsikirjoittajankin roolissaan. Ja se näkyy. Kuten sekin, että tarinassa on mukana myös omakohtaisia kokemuksia, ja aihe on Vilolle itselleen tärkeä.

Vaikka Free Skate on pinnalta katsoen taitoluistelijan elämästä kertova fiktiivinen draamatrilleri, kertoo se pohjimmiltaan kaikelle estetiikkaurheilulle ominaisesta vaietusta todellisuudesta. Glamourin takana piilee raadollinen maailma, jossa eettisesti kyseenalaiset valmennusmenetelmät sekä suorituskyvyn äärirajoille viedyn harjoittelun ja ulkonäköpaineiden aiheuttamat mielenterveysongelmat ovat totta, eikä seksuaalinen häirintäkään ole vierasta. Vilon kertoman mukaan kimmoke tarinan kirjoittamiseen syntyi viime vuosikymmenellä paljastuneesta Bolshoi-teatterin skandaalista, kun kävi ilmi, että balettitanssijoita oli painostettu prostituutioon.

Käsikirjoituksen tueksi Vilo haastatteli eri estetiikkalajien kilpailijoita ja muokkasi kuulemansa elokuvan tarinaan sopivaksi. Elokuva ei kuitenkaan mässäile sensaatiohakuisilla kohtauksilla tai shokeeraavilla paljastuksilla vaan luottaa siihen, että katsoja ymmärtää vähemmälläkin. Free Skate kertoo tarinansa kautta asiasta, josta oltaisiin mieluummin niin puhumatta kuin kuulemattakin. Suosittelen katsottavaksi kaikille estetiikkalajien ja fitness-kulttuurin harrastajille. Ja tietenkin hyvän elokuvan ystäville. Meille hämeenlinnalaiskatsojille lisätehtäväksi vielä kuvauspaikkojen bongaus, sillä iso osa elokuvasta on kuvattu Hämeenlinnassa.  /Timo Miettinen

Free Skate (Suomi 2022). Ohjaus: Roope Olenius, Käsikirjoitus: Veera W. Vilo. Päärooleissa Veera W. Vilo, Saara Elina, Karoliina Blackburn, Leena Uotila, Jevgeni Haukka. 120 min. K12. Hämeenlinnan BioRexissä 23.10. alkaen. Filmipyörä ja Kino Tavast järjestävät elokuvasta näytöksen Lammin Turvantalolla su 6.11. klo 15.00. Tekijävieraina ohjaaja Roope Olenius ja näyttelijä Miikka J. Anttila. Liput 12 € ovelta käteisellä, korteilla ja kulttuuriseteleillä.