Nuori nainen seisoo takan edessä newyorkilaisessa vuokratalossa ja kirjoittaa keskittyneesti. Huoneeseen saapuu mies, joka katselee häntä hetken uteliaana ja toteaa: ”You are on fire.” Nainen ottaa tämän puolihuolimattomana kehuna, joten mies toistaa sanomansa painokkaan huolestuneesti, sillä hameen helma on hulmahtamassa liekkeihin! Mies näyttää takinlievettään ja kertoo, että hänelläkin on sama tapa.
Jo Marchin (Saoirse Ronan) ja professori Friedrich Bhaerin (Louis Garrel) kohtaamisella on merkittävä vaikutus Pikku naisten (2019) tarinan kulkuun. Pian harrastustensa parissa esitellään muutkin keskiluokkaisen Marchin sisaruskatraan tytöt: äkkiväärän impulsiivinen mutta ”lady-like”, sivellintä ja lyijykynää taitavasti käyttävä Amy (Florence Pugh), tanssimisesta pitävä sovinnainen Meg (Emma Watson) sekä ujo, hyväsydäminen ja musikaalisesti lahjakas Beth (Eliza Scanlen).
Kirjailija Louisa May Alcottin (1832–1888) kotikonnuilleen Massachusettsiin sijoittamassa rakastetussa tarinassa näkyvät tasapuolisesti sekä elämän ihanat että riipaisevat puolet – Alcott itse palveli Yhdysvaltain sisällissodan aikana kuusi viikkoa sotilassairaalassa Washingtonissa vuodenvaihteessa 1862–63 ja oli menehtyä lavantautiin. Elokuvaan onkin punottu myös yksityiskohtia, jotka ovat kunnianosoitus hänelle kirjailijana ja naisena.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Greta Gerwigillä (s. 1983) on raikas ote pohjamateriaaliin ja kyky muokata sen rakennetta rohkeasti. Tunnetuimpia juonenkäänteitä nähdään nyt takaumina tai toteutukseltaan aiempaa mielenkiintoisempina, kuten Jon ja naapurinpoika Laurien (sympaattinen Timothée Chalamet) verannalle siirretty villi tanssi, jolla he parodisoivat seurapiiritapojen jäykkyyttä.
Ronan, vaativien kasvuroolien erikoisnainen, on Jo’na päättäväinen oman tiensä kulkija mutta myös pysyvyyttä kaipaava kirjailijanalku, jonka tunteet ovat vaikeiden ristiriitojen sävyttämiä. Elämä ei ole Jo’lle armollinen, mutta hän on selviytyjä.
Bethin ja herra Laurencen (Chris Cooper) välinen ystävyys saa Gerwigin käsittelyssä enemmän tilaa hengittää, ja juuri kaikkiin empaattisesti suhtautuva Beth jättää koko tarinaan ratkaisevasti aiempia filmatisointeja syvemmän jäljen.
Nuoren Amyn arvaamattomuus edellyttää komediennenkykyjä, joita Pugh ei ole mustanpuhuvimmissa rooleissaan edes väläyttänyt. Hänen Amynsä on suurten eleiden diiva, joka kääntää vakavana alkavan tilanteen sketsimäiseksi millisekunnissa! Toisaalta Pugh ilmentää hahmon henkistä kasvua ja vakavoitumista yhtä suvereenisti.
Meg puolestaan on haasteellinen kuvattava siksi, että hän haluaa sitä mitä yhteiskunta 1860-luvulla naisilta odotti: avioliiton ja perheen. Watson kuitenkin onnistuu välittämään unelmien ja todellisuuden ristiriidan – ja sen hyväksymisen.
Viisaana Marmee-äitinä Laura Dern ei tarvitse paljon valkokangasaikaa tytärtensä luonteiden erityispiirteitä ymmärtävän, lohduttavan hahmon rakentamiseen. Muista näyttelijöistä erityismaininta kuuluu Tracy Lettsille Weekly Volcano -lehden Mr. Dashwoodina. Keskustelut Jon käsikirjoitusten äärellä räiskyvät molemminpuolista sanavalmiutta varsinkin sukupuolirooleista.
Upeasti toteutettu aikakauden miljöö tarjoaa loputtomasti arkisia ja koristeellisia yksityiskohtia, kuvauksellisia lumimaisemia sekä vilkkaita ranta- ja katunäkymiä. Jacqueline Durranin Oscar-palkittu kaunis ja käytännöllinen puvustus on sekin kokonaisvaltainen taidonnäyte. Alexandre Desplat’n eloisa ja hienovaraisen tunteikas musiikki viimeistelee lumovoiman.
Nuorekas, feministinen, lämminhenkinen, koskettava ja rehellinen elokuva on ”liekeissä” (muutenkin kuin takkatulikohtauksessa). Alcottin romaaneihin rakkaudella suhtautuvan Gerwigin vision myötä Pikku naisia on onnellisessa asemassa: se puhuttelee vaivattomasti omasta ajastamme käsin tulkittuna. /Taneli Hiltunen
Birgerin Kino-keskiviikko: Greta Gerwig, Pikku naisia (Little Women, USA 2019) ke 7.12. klo 18.00 Olutravintola Birgerin kabinetti. Vapaa pääsy. Näytös on viimeinen Birgerin ja Kino Tavastin yhteistyössä säännöllisesti järjestämä.
