Jackson, Mississippi vuonna 1963. Keskiluokkaisten valkoisten perheiden arki pyörii mustien piikojen avustamana. He huolehtivat kotitaloustöistä ja lasten hoitamisesta, ja palvelussuhde voi jatkua näiden perustaessa oman perheensä.
Tate Taylorin Piikojen (2011) pinnan alla kuitenkin kuplii tyytymättömyys ja katkeruus. Niinkin yksinkertainen asia kuin sisä-wc:n käyttäminen voidaan tehdä mahdottomaksi ”erilaisiin tauteihin” vetoamalla. Huonot palkat ja rasistiset asenteet (erinomaisena esimerkkinä Bryce Dallas Howardin antaumuksella näyttelemä ”hyväntekijä” Hilly Holbrook) estävät tehokkaasti työolojen arvostelemisen.
Kun nuori toimittaja Skeeter Phelan (Emma Stone) ehdottaa piikojen kokemusten keräämistä kirjaksi, ajatus herättää aluksi hänen haastateltavissaan jopa pelkoa – fiktiiviset tapahtumat limittyvät kansalaisoikeustaistelija Medgar Eversin murhan aiheuttaman kuohunnan kanssa. Mustat päähenkilöt, hiljaa kärsivä Aibileen Clark (Viola Davis) ja hänen suorasuinen ystävänsä Minny Jackson (Oscarilla palkittu Octavia Spencer), päättävät kuitenkin kerätä rohkeutensa, ja yhdessä Skeeterin kanssa he laittavat alulle tapahtumaketjun, jota on mahdotonta pysäyttää.
Matkan varrella koetaan niin hiljaiseksi vetäviä kuin ennalta-arvaamattomuudessaan hilpeitäkin hetkiä, joita järjestää myös epäsovinnaisesti Minnyä ystävänään kohteleva Celia Foote (pirskahtelevan innostunut Jessica Chastain, joka sai Davisin tapaan Oscar-ehdokkuuden).
Tarinassa sekä mustien että valkoisten näkökulma välittyy paikallisyhteisön kautta eloisasti, vaikka on päivänselvää, keiden puolella elokuvan tekijät ovat. Skeeter toteaa oivaltavasti Aibileenille: ”Tässä ei ole kyse minusta. Sillä ei ole merkitystä, mitä minä tunnen.” Silti Skeeter joutuu itsekin käsittelemään henkilökohtaista tunnevyöryä, kun selviää, mitä häntä lempeästi tukeneelle kotiapulaiselle on tapahtunut.
Aikakauden synkät puolet saavat vastapainoa 60-luvun muodista ja kampauksista, jotka värittävät etelävaltioiden kartanokulttuurin jäänteitä. Elokuvan miellyttävästä valonkäytöstä voi tulla mieleen Forrest Gump. Aikalaiskappaleet puolestaan tuovat tarvittaessa osansa koomisuudesta, mikä jättää Thomas Newmanin hienovaraiselle musiikille suuremman roolin mielenmaisemien sävyttäjänä.
Itsekin Jacksonissa varttuneen Kathryn Stockettin (s. 1969) samanniminen, Taylorin käsikirjoituksen pohjana ollut romaani torjuttiin 60 kertaa ennen julkaisemista. Tämä kertoo omaa kieltään nyky-Yhdysvaltojenkin polarisoituneesta todellisuudesta ja vähemmistöjen olosuhteita kantaaottavasti kuvaavien tarinoiden tärkeydestä. /Taneli Hiltunen
Kirjaston Kinopiiri: Tate Taylor, Piiat (The Help, USA 2011) ma 23.1. klo 17.30 pääkirjaston Mediahuone. 146 min. K7. Vapaa pääsy, mutta kannattaa ilmoittautua kirjastolle. Kevään sarja kokonaisuudessaan ja ilmoittautumisohjeet täältä.
Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua.