Ruotsalaiset ovat tehneet taas omaäänisen nuortenelokuvan, jossa on katsottavaa myös aikuisille.
Sanna Lenkenin Comedy Queenissä (2022) perheen äiti on tehnyt itsemurhan. Häntä ikävöivät tahoillaan sekä isä (Oscar Töringe) että 13-vuotias Sasha (Sigrid Johnson). Yhteistä surua ei ole. Isä ei löydä keinoja auttaa sulkeutunutta ja kapinoivaa tytärtään.
Muistot äidistä tulvivat milloin missäkin Sashan mieleen, mutta hän torjuu päättäväisesti kyyneleet. Elokuvakerronnassa muistelut on leikattu onnistuneesti takaumina kuvavirtaan taustoittamaan perheen aiempaa elämää.
Avuliaat sukulaiset ja sydämelliset stand up -koomikot valavat uskoa ja itseluottamusta Sashaan, joka haluaisi saada isänkin taas nauramaan. Toisaalta koulukaverin ilkeä heitto äidistä koskettaa pahoin. Sashaa ärsyttää jopa äidin entiselle istumapaikalle katettu lautanen ruokapöydässä.
Comedy Queenin perheidyllissä kaikesta provosoitumaton isä vaikuttaa liiankin täydelliseltä aikuiselta. Tarina kuitenkin tarvitsee hänet juuri sellaisena. Sasha taistelee oikeastaan isänsä huomiosta ja rakkaudesta, sillä isäsuhteen tärkeys korostuu entisestään, kun toista vanhempaa ei ole.
Comedy Queenin käymisvoimana on kuolema ja suru, mutta se on silti yksi valoisimmista pitkään aikaan näkemistäni elokuvista. Siinä vaikeudet ylitetään ja niistä selvitään. Itku muuttuu nauruksi ja nauru itkuksi.
Sashan omatoiminen ja aktiivinen hahmo edustaa ruotsalaisille nuorten elokuville tyypillistä tyttösankaria. Hänet voi nähdä eräänlaisena Peppi Pitkätossun jatkumona. Comedy Queenin vahva käsikirjoitus pohjautuu psykologinakin tunnetun Jenny Jägerfeldin samannimiseen lastenkirjaan.
Sanna Lenkenille on kertynyt ohjausasiantuntemusta jo aiemmista nuortenelokuvista (lyhytelokuvien lisäksi mm. Pieni siskoni). Hänet on jo ehditty palkita Ruotsissa lasten ja nuorten elokuvien kehittäjänä. Kansainvälistä menestystä Comedy Queen on saanut Berliinin elokuvajuhlilla voittaen Generation-sarjassa Kristallikarhun.
Mutkattomassa mutta silti syvällisessä Comedy Queenissa ensin itketään, sitten eheydytään, erityisesti musiikin avulla. Katsomiskokemus voisi toimia myös yhteisenä kannustavana tunnematkana erilaisten perhekriisien keskellä painiskeleville nuorille ja heidän vanhemmilleen. /Ulappa
Kritiikki on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 1.3.
Kuukauden pohjoismainen elokuva: Sanna Lenken, Comedy Queen (Ruotsi 2022) Museo Militarian elokuvasali ma 6.3. klo 18.00. Elokuvan jälkeen keskustelu. Liput https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai ovelta käteisellä/pankkikortilla klo 17.45 alkaen.