Kahdeksan miljoonan asukkaan Teheran kohisee levottomasti taustalla, kun asukkaita evakuoidaan romahtamaisillaan olevasta rakennuksesta. Enter päähenkilöt, Arthur Millerin klassikkoa Kauppamatkustajan kuolema teatterissa esittävät näyttelijät Emad (Shahab Hosseini) ja Rana (Taraneh Alidoosti). Uutta kotia kiireellä hakeva pariskunta tutkii tyytyväisenä kollegan heille tarjoamaa asuntoa kerrostalon katolla. Edellinen asukas on jättänyt tavaransa huoneistoon. Miksi?
Vuoden 2017 parhaana vieraskielisenä elokuvana Oscarilla palkittu iranilainen The Salesman (nimeä ei ole käännetty suomeksi) kokosi mainetta ja kunniaa myös Cannesissa ja lukuisilla muilla kansainvälisillä filmijuhlilla Mumbaista Müncheniin. Ohjaaja Asghar Farhadi ei ollut ensi kertaa Oscareita pokkaamassa. Suomenkin tv:ssä nähty Nader ja Simi: ero (2012) sai myös palkinnon. Molemmissa elokuvissa tutkaillaan perheen sisäisiä murtumakohtia. Katsoja kurkistaa koteihin, suljettuina ja salattuina arjessa pysyviin huoneisiin.
Parisuhteen kipuilu tarinan lähtöoletuksena on tuttua niin tekijöille kuin katsojillekin kaikkialla. Iranilaisen yhteiskunnan erityispiirteet hiovat säröt viiltäviksi. Millerin Kauppamatkustaja (1949) on tarina pettyneestä miehestä, Willy Lomanista, joka näkee unelmiensa haipuvan ulottuviltaan. Farhadin Emad ei jää tuleen makaamaan, mutta vastustamattoman kohtalon pyörteet vievät miehen mukaansa.
Pariskunta asettuu uuteen kotiinsa, kunnes yllättävä tapahtuma rikkoo arjen. Ranan kimppuun hyökätään, kun aviomies Emad on pistäytynyt asioille. Käy ilmi, että edellinen asukas oli prostituoitu, joka oli ottanut asiakkaitaan vastaan huoneistossa. Rana vetäytyy kuoreensa, mutta Emad haluaa etsiä väkivallan tekijän ja kostaa.
Elokuvan tunnelmassa tapahtuu muutos. Draaman kaari tiivistyy ja alkaa muistuttaa trilleriä. Syytökset nousevat pintaan. Miksi kukaan ei kertonut, varoittanut etukäteen? Pidätettyä raivoa kihisevä Emad saa kuin saakin syyllisen selville, mutta Farhadi tarjoilee katsojalle jälleen uuden yllätyksen. The Salesman pitää katsojan tiiviisti otteessaan loppuun saakka. Sen loppuratkaisu on takuulla erilainen kuin jenkkileffojen loppuun kalutuissa kostotarinoissa. /Irene Wai Lwin Moe
Kirjaston Kinopiiri: Asghar Farhadi, The Salesman (Forushande, Iran/Ranska 2016) ma 17.4. klo 17.30 pääkirjaston Mediahuone. 123 min. K12. Suom. tekstitys. Vapaa pääsy.
Kinopiiri-näytökset järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja Kino Tavast, jonka edustajat alustavat elokuvan ja vetävät sen jälkeen käytävää keskustelua. Kevään ohjelma löytyy täältä.
Elokuvan voi käydä katsomassa myös omalla ajallaan varaamalla pääkirjaston Mediahuoneen käyttöönsä Varaamossa. DVD:n saa asiakaspalvelusta.