Ilmoittaudu tästä.

Kesän 2023 Rec-elokuvaviikko järjestetään ensimmäisellä lomaviikolla 5.-9.6. Hämeenlinnassa Aimokoululla (osoitteessa Turuntie 33).

Ketkä voivat osallistua?

Kutsumme osallistumaan 9 – 18 -vuotiaita. Elokuvaviikon pienryhmät muodostetaan aiemman mahdollisen kokemuksen ja iän perusteella. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä aiempaa kokemusta tai osaamista, jos osallistujalla on intoa oppia ja työskennellä ryhmässä yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi.

Miten työskennellään?

Viikon aikana tehdään pienryhmässä (noin 6 osallistujaa ja ohjaaja) oma elokuva ja opitaan samalla käsikirjoittamista, kuvausta, äänittämistä, äänisuunnittelua, puvustamista, lavastamista, maskeeraamista, valaisua, näyttelemistä, ohjaamista ja editointia. Viikon aikana katsotaan myös lyhytelokuvia ja opitaan niistä. Valmiiden omien elokuvien ensi-ilta on viikon lopussa.

Työskentelyaika päivittäin

Nuorimpien ryhmissä työskennellään klo 9 – 14 ja muuten klo 9 – 15. Ohjaajina toimii tuttuja entisiä ohjaajia ja mahdollisesti joku uusikin.

Haluamme tarjota ikimuistoisen luovan toiminnan viikon, jossa yhteiset ideat jalostuvat toiminnaksi ja tuotokseksi. Rec-viikolla tavoitteena on lisätä myös osallistujien valmiuksia liikkuvan kuvan tulkintaan ja kriittiseen arviointiin sekä kehittää lasten ja nuorten kykyä toimia vastuullisesti mediaympäristössä sekä vastaanottajina että median tuottajina. 

Kuvauslupa

Ilmoittaumisen yhteydessä huoltaja antaa kuvausluvan. Luvalla

  • nuori voi esiintyä elokuvassa;
  • järjestäjä saa esittää elokuvan loppunäytöksessä;
  • järjestäjä saa ottaa työskentelystä still-kuvia, jotka jaamme osallistujille ja joita voimme harkiten käyttää elokuvakasvatusyhteyksissä;
  • järjestäjä voi julkaista elokuvan Kino Tavastin YouTube-kanavalla piilotettuna ja jakaa linkin osallistujille.

Muusta julkaisemisesta sovitaan nuorten ja huoltajien kanssa yhdessä. Valokuviin ei liitetä nimiä ja elokuvissa käytetään vain etunimeä tekijäluettelossa.

Jos huoltaja ei anna kuvauslupaa, nuori voi osallistua elokuvatyöhön kuvaajana, äänittäjänä, puvustajana, lavastajana. käsikirjoittajana, editoijana jne. Suosittelemme kuitenkin kuvausluvan antamista.

Lisätiedot

Kysy puhelimitse 050 363 22 88 (varmimmin klo 12 – 13 arkisin)

Lähetä sähköpostikysely.

Lue lisää Rec-viikosta.

Lue ohjaajien ja osallistujien kokemuksia.

Rec-viikot saavat jatkoa loppukesästä tai syyslomalla. Tarkemmat tiedot tulevista leireistä toukokuussa.

Osallistumismaksu

Rec-viikolle voi ilmoittautua jo huhtikuussa. Avustusteknisistä syistä osallistumismaksu (100 €) laskutetaan vasta toukokuussa. Paikka varmistuu, kun osallistumismaksu on maksettu tilillemme. Maksuun kuuluu ohjauksen lisäksi päivittäinen lounas ja välipala.

Ilmoittautumisen täyttää huoltaja, jolle lähetetään sähköpostitse kutsukirje tarkempine ohjeineen noin viikkoa ennen Rec-viikon alkamista.

Vakuutamme osallistujat tapaturman varalta. Vakuutus kattaa työskentelyajan lisäksi kotimatkat suoraan Aimokoululta kotiin ja päinvastoin.

Rec-viikon järjestää Kino Tavast ry. Yhteistyökumppaneina ovat Kulttuurikeskus Arx ja Visuaalisten taiteiden Aimokoulu. Rec-viikko toteutetaan Minela-säätiön ja aluehallintoviraston lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan osoittaman avustuksen turvin.

Ilmoittaudu tästä 28.5. mennessä. Ilmoittautuminen voi päättyä myös aiemmin, jos paikat ovat täynnä. Otamme vastaan myös varalle ilmoittautumisia mahdollisten peruutusten tilalle.