Kuukauden pohjoismaisten elokuvien syyskauden avaa Zaida Berghrothin hurmaava elämäkertaelokuva Tove (2020). Alussa sodanjälkeisessä köyhyydessä kamppaileva Tove Jansson (Alma Pöysti) yrittää elättää itsensä taiteella, ja maalaukset menevät lähinnä vuokran maksuun.

Taiteilijapiirien kosteista juhlista Tove iskee silmänsä varattuun kansanedustajaan Atos Wirtaseen (Shanti Roney), joka hullaantuu Toven suloisesta luonnonlapsimaisesta olemuksesta. Toven intohimoinen ja utelias elämänasenne hurmaa myös erään vaikutusvaltaisen porvarisperheen tyttären, ”kauniin lohikäärmeen” Vivica Bandlerin (Krista Kosonen).

Arvostetun taiteilijaisän varjossa elämä ei ole helppoa, sillä paine tulla juuri tietynlaiseksi taiteilijaksi on kova. Viktorisän mielestä muumipeikkotarinat eivät ole taidetta, mutta Tovelle ne ovat kuin päiväkirjoja hänen omasta elämästään.

Palavasti rakastunut taiteilija ei osaa iloita matkalipusta maailmanmaineeseen, jonka hän saa solmiessaan 40-vuotiaana sopimuksen maailman suurimman iltapäivälehden Evening Newsin kanssa. Hän sitoutuu seitsemäksi vuodeksi kirjoittamaan englanninkielisiä muumisarjakuvia. Ristiriita omien toiveiden ja isän näkemyksen välillä taiteesta kalvaa häntä.

Alma Pöystin Tove-tulkinta ei voisi olla originellimpi kuvaus todellisesta ujosta, herkästä ja intohimoisesti elämään heittäytyvästä Tovesta. Hänestä on aistittavissa useita Muumilaakson rakastettavia hahmoja Muumipeikosta Pikku Myyhyn.

Eeva Putron käsikirjoitus on elämäkerrallinen rakkaustarina Janssonin ja teatteriohjaaja Vivica Bandlerin välillä. Käsikirjoitus keskittyy 1940- ja 1950-luvun vaiheeseen. Raastava suhde vahvistaa Tovea naisena ja saa hänet uskomaan itseensä taiteilijana.

Zaida Berghrothin ohjaus on erinomainen kuvaus sen ajan boheemipiireistä, joita Jansson rakasti. Villejä ja kosteita bileitä ripauksella hulluutta ja rakkaudenkaipuuta.

Suomen Oscar-ehdokkaaksi asti yltänyt Tove voitti vuonna 2021 Jussi-gaalassa parhaan elokuvan palkinnon ja kahmi loistokkaasti myös kuusi muuta Jussi-pystiä. /Sarina Kurki

Kritiikki on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 30.8.

Kuukauden pohjoismainen elokuva: Zaida Bergroth, Tove (Suomi 2020) ma 4.9. klo 18.00 Museo Militarian elokuvasalissa. 116 min. K12. Liput (8 €) Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai käteisellä/maksukortilla ovelta klo 17.45 alkaen.Ennakkoon ilmoittautuneille koululais- ja opiskelijaryhmille ilmainen.