Elokuvan tekemisestä ja todellisista ihmisistä niiden takana kertovat elokuvat ovat aina jo itsessään kiinnostavia. Ne peilaavat – tavalla tai toisella – omaa olemassaoloaan. Tim Burtonin ohjaama ja Johnny Deppin tähdittämä tragikomedia Ed Wood (1994) on tästä erinomainen esimerkki. Siinä seurataan 1950-luvun halpatuotannoista ja kerralla purkkiin -metodista tunnetuksi tulleen tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Edward D. Wood Jr:n uran alkuvaiheita legendaarisen Plan 9 from Outer Space -kulttielokuvan valmistumiseen asti. Woodin, hänen eksentrisen ystäväpiirinsä ja kuvausryhmänsä toilailuja kuvataan kieli poskessa mutta samalla myötätuntoisesti kunnioittaen, mustavalkokuvausta ja B-elokuvien estetiikkaa myöten.
Ed Wood on kuitenkin paljon enemmän kuin helppoa komediaa huonoista elokuvista. Se on traaginen tarina erikoisesta persoonasta, jonka rakkaus elokuvaan ylitti omat kyvyt tuottaa niitä. Vai oliko se aivan niinkään? Burtonin käsittelyssä nauru nimittäin hukkuu raadollisuuteen ja rahoittajien valtaan päättää siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa.
Jokainen tahtoo elokuvabisnekseen. Kaikki on kaupan, eikä kukaan ole niin pasee kuin eilisen tähti tai niin onneton luuseri kuin ohjaaja, joka ei saa elokuvaansa tuotantoon. Jos tahtoo pysyä bisneksessä mukana, on katsottava mitä saa aikaan sillä mitä sattuu olemaan ja toivottava parasta. ”Kenen unelmia tahdot toteuttaa? Itsesi vai jonkun toisen?”, kysyy Vincent D’Onofrion esittämä Orson Welles tuotanto-ongelmien kanssa epätoivoon vaipuneelta Woodilta baari-illan päätteeksi.
Keskeisimmäksi teemaksi nousee Woodin ja menneen talven tähtinäyttelijä Bela Lugosin ystävyys. Kumpikin tahtoo alkuun hyötyä toisistaan, mutta oivallettuaan olevansa samassa veneessä asetelma muuttuu luottamuksen kautta aidoksi ystävyydeksi ja välittämiseksi. Wood huolehtii vanhenevasta Lugosista, mutta tosielämässä molemmat saivat toisiltaan vertaistukea: Lugosi oli opiaattiriippuvainen ja Wood hyvää vauhtia alkoholisoitumassa, muista addiktioista puhumattakaan. Woodin traagisia loppuvuosia ei myöskään nähdä – niistä on komedia kaukana.
Lugosia esittänyt veteraaninäyttelijä Martin Landau palkittiin miessivuosa-Oscarilla, ja kaikkiaan Ed Wood keräsi liki parikymmentä palkintoa eri festivaaleilla ja kriitikkofoorumeilla. Se on paljon maailman huonoimmista elokuvantekijästä kertovalle elokuvalle. /Timo Miettinen
Kritiikki on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 15.11.
KAVIn aluesarja: Tim Burton, Ed Wood (USA 1994) ti 21.11. klo 18.00 BioRex (Paasikiventie 2), sali 4. 128 min. K12. Liput 6 € Kino Tavastin verkkokaupasta tai ovelta käteisellä/kortilla klo 17.45 alkaen niin kauan kuin paikkoja on jäljellä.