Ulla Ulappa
Happy Ending -komediassa pääroolissa ovat seitsemänkymppiset seniorit. Helle on kasvattanut tyttären lähes yksin ja omistautunut kodin hoidolle. Peter puolestaan on ollut työnarkomaani, jonka ylitöillä iso talo ja vauras elämä on maksettu. Helle on odottanut puolison eläkkeelle pääsyä, jotta heillä vihdoin olisi aikaa toisilleen. Mutta Peter ei aiokaan asettua aloilleen. Hän on nimittäin ostanut salaa osuuden viinitilaan ja kuluttanut siihen yhteiset säästöt. Naisen ja miehen unelmat ja odotukset eivät kohtaa. Siitä alkaa elokuvan käymisprosessi, jossa vanhat kuviot pistetään uusiksi.
Hellen ja Peterin ystäväpiiri koostuu samanikäisistä aviopareista, joiden elämä on taloudellisesti turvattu. Ikääntymistä enemmän heitä riepoo yksinäisyys, juoruilu ja seksielämä. Kauniille ja rohkeille tyypillisen kieroilun ja juonittelun sijasta tanskalaiselokuva uhkuu hyväntahtoisuutta ja vilpittömyyttä, läheisten tuttavallisuutta ja halua auttaa. Helleä ja Peteriä ei jätetä yksin kriisinsä keskellä vaan tukea satelee joka taholta. ”Olemmehan aina olleet yhdessä”, kuten eräs ystävä asian tiivistää.
Senioriseksi kuuluu elokuvassa arkeen ja juhlaan, siitä puhutaan avoimesti ja se on ratkaisevassa roolissa myös juonenkuljetuksessa. Isoisät ja -äidit käyttäytyvät kuin teini-ikäiset päästessään valloilleen. Sekin näkyy, että elokuvan kuvaama sukupolvi on omakohtaisesti kokenut nuoruudessaan seksuaalisen vapautumisen vuosikymmenet 1960-luvulla ja sen jälkeen.
Helle Joofin ohjaamassa komediassa kuvataan henkilöiden odotuksia, toiveita ja mustankipeyttä juuri sen verran kuin lajityyppi sallii. Parhaiten kaipausta ja pettymystä onnistuu ilmentämään ”ihan hukkaan” joutuva päähenkilö Helle (Birthe Neumann). Myös Peterin (Kurt Ravn) ja Hellen kiistelyn kuvaus on osuvaa: kenen koira, kenen tytär?
Olisin toivonut avointa loppua, joka jättää tilaa katsojan mielikuvitukselle. Kenties joku virittyy elokuvan ansiosta myös jälkipuintiin, ainakin seksistä. Äskettäin ensi-illassa nähty Anu Kuivalaisen ikäihmisten rakkaudesta kertova dokumentti Lauluja rakkaudesta on muuten tunnelmaltaan oiva vertailukohta ja vastapari Helle Joofin fiktiolle.
Happy Ending todistaa, että tunnemaailma elää ikuista nuoruutta, vaikka ikääntyvän ulkokuori rapistuu ja rypistyy. Komedia on toiveikas ja elämänmyönteinen, ja sen viesti on, ettei ihminen koskaan ole liian vanha muuttumaan, kokemaan jotain uutta tai muuttamaan elämänsä suuntaa. Kriisikin on mahdollisuus.
Kritiikki on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten verkkosivuilla 17.8.
Kuukauden pohjoismainen elokuva: Hella Joof, Happy Ending (Tanska 2018) Museo Militarian elokuvasali ma 24.8.2020 klo 18.00. Lippuja (6 €) myynnissä turvaetäisyyksien sallima määrä ja vain Kino Tavastin verkkokaupassa https://kinotavast@tapahtumiin.fi
Katsojien ohjeet koskien Kino Tavastin tämän syksyn näytöksiä löytyvät yhdistyksen kotisivulta täältä.