Kaikki paikat ovat tällä hetkellä varattuja. Voit ilmoittautua varasijalle täällä.
Kesän 2022 Rec-elokuvaviikko järjestetään toisella lomaviikolla 13.-17.6. Hämeenlinnassa Aimokoululla (osoitteessa Turuntie 33). Kutsumme osallistumaan 9 – 16 -vuotiaita, joista muodostetaan pienryhmät aiemman mahdollisen kokemuksen ja iän perusteella. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä aiempaa kokemusta.
Mitä viikolla tehdään?
Viikon aikana tehdään pienryhmässä (noin 6 osallistujaa ja ohjaaja) oma elokuva käsikirjoituksesta valmiiksi asti ja opitaan samalla käsikirjoittamista, kuvausta, äänittämistä, äänisuunnittelua, puvustamista, lavastamista, maskeeraamista, valaistusta, näyttelemistä, ohjaamista ja editointia. Viikon aikana katsotaan myös elokuvia ja opitaan niistä. Valmiiden omien elokuvien ensi-ilta on viikon lopussa.

Työskentelyaika
Aiemmin viikolle osallistuneet tai muuten paljon harrastaneet työskentelevät jatkajien ryhmissä tai erityisasiantuntijoina aloittelijoiden tiimeissä. Nuorimpien ryhmissä työskennellään klo 9 – 14 ja muuten klo 9 – 15. Ohjaajina toimivat Tuukka Tähti, Saija Mäki-Nevala, Jouni Uotinen, Kaisa Lenkkeri ja osa-aikaisesti Eero Kortelahti.
Tavoitteet
Haluamme tarjota ikimuistoisen luovan toiminnan viikon, jossa yhteiset ideat jalostuvat toiminnaksi ja tuotokseksi. Rec-viikolla tavoitteena on osallistujien oman kokemuksen myötä lisätä myös osallistujien valmiuksia liikkuvan kuvan tulkintaan ja kriittiseen arviointiin sekä kehittää lasten ja nuorten kykyä toimia vastuullisesti mediaympäristössä sekä vastaanottajina että median tuottajina.
Lue ohjaajien ja osallistujien kokemuksia.
Ilmoittautuminen
Rec-viikolle ilmoittaudutaan maksamalla Kino Tavastin verkkokaupassa osallistumismaksu 100 €, johon kuuluu ohjauksen lisäksi päivittäinen lounas ja välipala. Ilmoittautumisen täyttää huoltaja, jolle lähetetään kutsukirje tarkempine ohjeineen noin viikkoa ennen Rec-viikon alkamista. Jos on taloudellisesti tiukkaa, ilmaispaikkaa voi kysellä Kino Tavastin taloudenhoitajalta yhteystietolomakkeella.
Vakuutus ja turvallisuus
Vakuutamme osallistujat tapaturman varalta. Vakuutus kattaa työskentelyajan lisäksi kotimatkat suoraan Aimokoululta kotiin ja päinvastoin. Noudatamme voimassa olevia hygieniasuosituksia.
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisaika päättyy 31.5. tai paikkojen tultua täyteen. Ilmoittautumisen voi perua kustannuksitta huhtikuun loppuun mennessä. Veloitamme 25 % peruutuksista ajalta 1.-15.5., 50% peruutuksista ajalta 16.-31.5. ja 100 % peruutuksista ajalta 1.6. – 13.6. Sairaustapauksissa kannattaa olla erikseen yhteydessä.
Viikon järjestäjät
Rec-viikon järjestää Kino Tavast ry. Yhteistyökumppaneina ovat Kulttuurikeskus Arx ja Visuaalisten taiteiden Aimokoulu. Rec-viikko toteutetaan aluehallintoviraston lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan osoittaman avustuksen turvin.
Huom. 20.4. lisätty ilmoittautumisajan päättyminen ja ohjaajatiedot 5.6s




