Kino Tavast järjesti loka-marraskuussa ensimmäisen elokuvan katsojille suunnatun kurssin. Sille osallistui kymmenkunta aasialaisesta elokuvasta kiinnostunutta, mutta kurssin elokuvanäytökseen Won Kar-wain “2046″ osallistui suurempi joukko hämeenlinnalaisia.

Osalla kurssilaisista oli runsaasti aiempaa tietämystä jostain genrestä, ohjaajasta tai jonkun maan elokuvatuotannosta, osa lähti tutustumaan aiheeseen niin sanotusti ”puhtaalta pöydältä”. 

Kurssilla käsiteltiin japanilaista samuraielokuvaa, intialaista Bollywoodia sekä Hongkongin, Kiinan ja Korean elokuvatuotantoja ja -tyylejä. Kurssiin sisältyi luentoja, keskusteluja ja kirjoitustehtäviä sekä runsaasti elokuvien katsomista. Ohjaajina toimivat  väitöskirjatutkija Taneli Hiltunen, taidehistorioitsija Irene Wai Lwin Moe ja elokuvatutkija Eija Niskanen. 


MUKAVA ILMAPIIRI

Lukiolainen Antti Honko sai kurssista vinkin äidiltään, joka oli nähnyt koulutusta koskevan jutun Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Monipuolisesti elokuvaan perehtynyttä Anttia kiinnostavat elokuvat, elokuvahistoria ja elokuvien tekeminen.

Halusin tutustua tarkemmin aasialaisiin elokuviin ja keskustella niistä. Kurssin ilmapiiri oli mukava, vaikka en ikäisteni seurassa ollutkaan.


STRESSITÖNTÄ OPISKELUA

Teologiaa opiskeleva Johanna Ahtila halusi kurssin avulla lisätä omaa aasialaisen elokuvan tuntemustaan, jonka hän koki entuudestaan hämmästyttävän huonoksi. Hän on oppinut kurssilla paljon uutta ja katsonut elokuvia, joihin ei muuten olisi tutustunut. 

Aika riensi kuin siivillä. Verrattuna tutkintoon tähtäävään opiskeluun työskentely tällä kurssilla oli stressittömämpää ja hauskaa. Elokuvan tulkinta- ja analysointitaidot kehittyivät ihan yleiselläkin tasolla.


VOIN SUOSITELLA

Rauna Sirkkolan toi kurssille aasialaisten elokuvien vetovoima. Nähdyt elokuvat olivat alkaneet kiehtoa ja jättäneet kiinnostuksen kipinän ja lisätiedon tarpeen. Elokuvaharrastus – sekä katseleminen että elokuvien tekeminen – on Raunalle tärkeää, ja elokuvataide taiteista tärkein. Osallistumalla kurssille Rauna halusi kehittää ymmärrystään aasialaisesta elokuvataiteesta. 

Olen erittäin tyytyväinen kurssin antiin! Voin suositella! Luennot ovat olleet mielenkiintoisia ja katsomani elokuvat hyviä. Upeaa kuunnella asiantuntijoiden puhuvan innostavasti ja intohimoisesti elokuvista. Järjestelytkin on hoidettu kympin arvoisesti.

Rauna on voinut edetä kurssilla itselle sopivalla aikataululla ja tavalla. Suositukset hyvistä elokuvista ovat olleet tarpeen. Hänestä on ollut mukava tavata uusia ihmisiä ja havaita, että on olemassa muitakin elokuvista innostuneita.

Raunan kurssilla kirjoittama kritiikki Chungking Express


KRITIIKIN TEKOA

Videovuokraamossa aikoinaan työskennelleen Jukka Tuomisen kiinnostus aasialaiseen elokuvaan heräsi jo 1990-luvulla. Tuolloin hän tutustui kiinalaiseen kung-fu-elokuvaan ja on sittemmin perehtynyt myös japanilaiseen elokuvaan, etenkin toiminta- ja kauhugenreihin.

Lähdin kurssille hakemaan hyviä elokuva- ja ohjaajasuosituksia. Mukaan houkutteli myös mahdollisuus harjoitella elokuvakritiikin kirjoittamista.

Jukan kurssilla kirjoittama kritiikki The Whispering Star


KATSOMISEN ILOA

Minna Yläkoski odotti kurssilta mielenkiintoista asiaa ja mukavia kohtaamisia kurssikavereiden kanssa. Odotukset ovat myös toteutuneet.  

Otin kurssin lähinnä viihteen kannalta. Olen nauttinut tiedosta ja katsonut elokuvia, joille en muuten olisi onnistunut raivaamaan aikaa. Se on tuottanut iloa.

Kurssi on palauttanut Minnan mieleen asioita ja syventänyt aiempaa tietämystä. Yhteiselle keskustelulle olisi ehkä voinut varata hieman enemmän aikaa. Näin viikkotehtävät olisi voitu purkaa heti katsomisen jälkeen. 

Oli tervetullutta, että kurssilla oli useampi luennoitsija. Näin asioihin sai laajempaa näkemystä. Irenen (kuvassa) koin erityisen ihastuttavaksi ja innostavaksi luennoitsijaksi, jota kuuntelisin mielelläni toisenkin kerran.


OPIN ELOKUVIEN LISÄKSI ITSESTÄNI

Onni Laine piti kurssin huippuhetkenä yhteistä tapaamista, jossa yhdessä ohjaajien kanssa pohdittiin itsekseen katsottuja elokuvia. 

Oli mukava tulla paikalle ja haikea lähteä. Juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.

Onnin mielestä hybridikurssi toimi yllättävän hyvin. Etätapaamisetkin ovat sujuneet kätevästi, vaikka Onni ennakkoon oli skeptinen niiden sujumisen suhteen. Maskien käyttö lähitapaamisissa on hieman vaikeuttanut viestintää, kuulemista ja ymmärretyksi tulemista. 

Rahalle tuli vastinetta, vaikka maksaessa mietin, mihin rahani olen törsäämässä.  Kurssin aikana on tullut katsottua enemmän aasialaisia elokuvia kuin muuten olisi tullut. Eikä vain YouTubesta vaan myös muualta. Opin paljon sekä elokuvista että itsestäni.


EOKUVAN LUKUTAITO TARKENTUI

Myös Eila Nurmilaukas liputtaa kurssilaisten lähikeskustelujen nimeen. Hän jakaa Onnin ajatuksen, että yhteiskeskustelu katsotuista elokuvista piti lopettaa liian lyhyeen ajanpuutteen vuoksi. 

Avartavaa kuulla toisten näkemyksiä elokuvista nimenomaan lähitapaamisissa.

Luennot onnistuvat Eilan mielestä myös etänä. Hänestä oli hauskaa ja ehkä yllättävääkin nähdä millä intohimolla luennoitsijat suhtautuivat aiheeseensa.

Kurssi on vaikuttanut tapaani katsoa elokuvia. Katsoin kurssin aikana yhdeksän aasialaista elokuvaa. Se on paljon puolessatoista kuukaudessa siihen nähden, miten paljon yleensä katson elokuvia, mutta ei missään nimessä liian paljon. Enemmänkin olisi voinut katsoa.


Pioneerikurssilaisten palautteen pohjalta Kino Tavastissa suunnitellaan jatkoa samantyyppisille elokuvan lukutaitoa kehittäville kursseille, joilla voidaan keskittyä jonkin maantieteellisen alueen, maan, aikakauden, genren tai ohjaajan tuotantoon. Kurssiohjelmaan lisätään vuorovaikutteisuutta, yhteistoiminnallisuutta ja keskusteluja. Osaavat ja asiantuntevat opettajat sekä kurssilaisten tarpeita palveleva joustava oppiminen ovat tavoitteenamme kaikille yli 15-vuotiaille avoimilla kursseilla.

Teksti ja kuvat Ulappa

Kurssielokuvia

Kurssilaisten kritiikkejä elokuvista

Chungking Express, Wong Kar-wai (Hongkong 1994)

Om Shanti Om, Farah Khan (Intia 2007)

The Whispering Star, Sion Sono (Japani 2015)


Aasialaisen elokuvan kurssi järjestettiin Kansalaisfoorumin tuella.